Avete Grappa?

(Onko teillä Grappaa?)

29.1.2013
Tänään vihdoinkin monen neuvomana kävin juomassa läheisessä kahvilassa lasin Grappaa. Neuvoilla en viittaa nyt vanhaan sanontaan ”Otetaan neuvoa antavat” vaan siihen, että yritän taltuttaa tätä flunssaani antibioottien, maitohappobakteerien, C-, D- ja B-vitamiinien ja nenää avaavien kapseleiden jälkeen ja ohessa Grapalla. Ainakin tuli sisäisesti lämmin olo jos ei muuta. Ja toisaalta kun ihmisten neuvoista oli kokeilematta lähinnä enää grappa tai raaka sipulisilppu tyynylle yöksi, niin… Kahvilassa oli tarjolla väritöntä ja kauniin läpikuultavan keltaista grappaa, tietämättä niiden eroa, otin keltaista. Täällä muuten kahvilat eivät ole mitään ketjukahviloita, vaan jokaisessa korttelissa on ainakin pari pikkuruista kahvilaa kadunväliä kohden. Kahviloita ovat paitsi café nimiset paikat, niin myös bar -kyltillä olevat. Erilaiset pasticceriat ovat nekin eräänlaisia konditoria-kahviloita, joihin varsinkin sunnuntaina väki vaeltaa sankoin joukoin. Hintataso suosii kahvilakulttuuria, esimerkiksi tänään nauttimani juustolla ja ilmakuivatulla kinkulla täytetty croissant, café macchiato ja Grappa olivat yhteensä 5,50 e. Parin korttelin päässä on sunnuntaisin eräänlainen aamiainen/ brunssi/ konditoriatuote -pitoinen seisova pöytä, jonka hinta ilman juomia on 5 e. Pelkkä kahvi (siis espresso) maksaa yleensä euron verran, cappuccino 1,20 e. Joten ei joudu konkurssiin, jos kupin pari päivässä käykin nauttimassa joko yliopiston kahviossa tai muussa kaupungin kahvilassa.

Torino (ja Piemonten alue) on kuuluisa juustoistaan ja suklaistaan. Suklaita en ole vielä maistanut, vaikka tässäkin sadan metrin päässä on ainakin yksi suklaapuoti. Samoin jäätelöt ovat ihania, ne ovat tehty yleensä siellä paikan päällä ja ovat todella paitsi ilo silmälle, niin myös makuhermoille. Makuvalikoima voi vaihdella sen mukaan mitä nyt ovat tehneet sillä kertaa.

Torinoon on jäänyt vielä muutamia lehmiä, jotka eivät meikäläiseen tapaan anna maitoa, vaan vettä. Ei ollut kameraa mukana sillä matkalla, kun pulu oli suihkussa: istua kyykötti tyytyväisenä lehmän suusta valuvan vesivanan alla. En ole nähnyt kenenkään juovan näistä, vaikka kuulemma sitä varten nämä aikoinaan ovat Torinoon tulleet.

Tällä viikolla ei ala mitään uutta kurssia. Tämä on suurin piirtein se määrä luentoja mikä minulla tulee olemaan, koska helmikuun lopussa alkaa viimeinen uusi kurssi ja samaan aikaan loppuu Italian intensiivikurssi, joten määrä pysyy osapuilleen vakiona. Alkushokin jälkeen olen päässyt kiinni hyvin opintoihin ja aivot ovat tottuneet jo tuohon kieleenkin sen verran, että uskoisin oppivani jotain myös tällä kielellä. Ensi viikolla alkaa paljon odottamani Italian Cuisine -kurssi, onpa hauska päästä sitten kertomaan siitä. Sitä en laskenut lisätyötä tuovaksi, vaikka aikaa siihenkin menee.

Ensimmäiset vieraat tulevat sukuloimaan perjantaista alkaen, kiva saada tänne vieraita käymään. Tai ei kirjaimellisesti ”tänne”, vaan alakerran huoneeseen. Olen ehtinyt saada kaikki hyvään alkuun ja järjestykseen, jotta ei mene ylimääräiseen hösöttämiseen enää aikaa ja ehtii ehkä käydä ihmisten kanssa jossain nähtävyyksiäkin katselemassa. Degas’n näyttelyä ja Monte dei Cappuccinoa lukuun ottamatta en ole käynyt vielä missään sisällä. Olen ajatellut että käyn niissä mahdollisesti vieraiden kanssa, ettei ainakaan heti alkuun tarvitse tuppautua niihin toistamiseen.

Viereisessä korttelissa olevien kirkonkellojen parast’aikaa moikuessa, tulee mieleen uskonnon vaikutus eri maissa asuinhuoneisiin kantautuvaan äänimaailmaan. Tai ylipäätään äänimaailman vaikutus tunnelmaan, mikä huoneeseen tulee. Arabiemiraateissa ja Malesiassa joikaa kutsu muslimeille rukoushetkiin. Sademetsässä, viidakossa ja monessa muussakin etelän kohteessa tulee cicadojen korviahuumaava siritys illan pimetessä. Täällä Italiassa viereisen kirkon kellot ilmoittavat uskollisesti kaikki tasatunnit sekä pidemmän soittosarjan kutsulla erilaisia messu- tai hartaushetkiä. Sunnuntaina kävinkin sisällä katsomassa erästä messua ja kyllä vaan oli erilaista kuin Suomen lueterilaisissa kirkoissa. Ensinnäkin suuri kirkko oli aivan ääriään myöten täynnä. Jumalanpalvelus (tai millä nimellä sitä kutsutaankaan) oli alkanut klo 10.30, menin yhdentoista aikaan sisään, koska näin että ihmisiä hiljakseen tulee ja menee kirkkoon. Kaikki eivät mahtuneet istumaan vaan meitä seisojia oli taustalla ja reunoilla. Eräs rouva tuli harjoittamaan hartautta koira talutushihnassa. (Täällä koirat tulevat myös ravintoloihin, kahviloihin ja kauppoihin). Menot olivat kovin vastavuoroisia, eli pappien puheisiin seurakunta vastasi vähän väliä joko laulaen tai puhuen. Musiikki oli todella iloista eikä muistuttanut meikäläistä ”virrenveisuuta” lainkaan. Sitä säestettiin kitaralla ja välillä käsillä tahtia taputtaen. Jotenkin ensimmäinen tunne sanoja ymmärtämättä oli jonkinlainen ilo ja riemu yhdistettynä hartaaseen tunnelmaan, kun taas Suomessa useammin olen tuntenut paatosta tai surua yhdistettynä jonkinlaiseen jyrkkään vakavuuteen. No, nämä ovat vain näitä mielikuvia, ajatuksia ja omia kokemuksiani, enpä kovin usein Suomessa edes kirkossa käy. Tätä ennen taisin käydä Malesiassa kiinalaisen temppelin hartaushetkeä katsomassa ja kyllä se erosi jyrkemmin luterilaisuudesta kuin tämä .

Sosiologian kurssilla meitä kehotettiin miettimään miksi olemme tulleet vaihtoon. Professori kertoi omasta kokemuksestaan, kun hän tullessaan neljättä kertaa viettämään lukukautta ja opettamaan ulkomaisessa yliopistossa pohti samaa kysymystä. Miksi tulin? Moni kuulemma ajattelee tulevansa koska on seikkailunhaluinen persoona, mutta useinkaan se ei pidä paikkaansa. Tämä avasi todella mielenkiintoisia ajatuspolkuja, koska löysin alustavasti nipullisen erilaisia syitä. Osa syistä on varmasti todellisia ja oikeita, mutta osa voi olla pelkkiä kliseitä. Olenko seikkailunhaluinen? Jos olen, niin miksi, mikä loppujen lopuksi seikkailussa on se mitä etsii ja mihin hakee tyydytystä. Ajatus seikkailunhaluisesta ihmisestä ei annakaan vastausta, vaan avaa kysymyksiä. Syynä ei varmaankaan myös ole se, ettei minua tyydyttävää koulutusta olisi tarjolla Suomessa. Syynä ei ole myöskään mikään tarve päästä omita ympyröistä pois. Niin, lähdinkö koska tuli tilaisuus? Ei se ihan niinkään mennyt, minähän hakeuduin tänne. Tätä voi tässä jäädä miettimään. Ehkäpä tähän linkittyy johtamistaidon kurssin ajatus siitä, että moneen asiaan vaikuttavat, eivät niinkään vastaukset, vaan oikeat kysymykset.