perjantai 26. huhtikuuta 2013

Pohdintoja opinnoista ja vapaa-ajastakin

Pitkään aikaan en ole muuta kuin kirjoitellut matkakertomuksia. Miten sitten pääasia, opinnot?

Opinnoissa altoilevaa vaihetta, eli alun hämmennyksen jälkeen tuli muutama seesteinen viikko (poislukien jatkuvan sairastelun jatkuva hämmennys, mutta jos nyt kuvaan tätä ihan opintojen näkökulmasta). Seuraavaa hämmennystä (tiiviimpää lukemista) aiheutti jokaisen aineen välitentti. Onneksi joissain kursseissa tenttejä on kaikkiaan kolme, joissain kaksi, että kaikki tentit eivät osu samalle viikolle. Kurssien aloitusajankohta myös vaihteli. Sen jälkeen tuli taas seesteisempää ja oli muutamia kirjoitelmia meneillään. Kirjoitin ensimmäisen pidemmän esseeni (alun toistakymmentä sivua) englanniksi, lyhyempiä raportteja tulee kirjoitettavaksi vähän väliä. Sen jälkeen tuli sumassa ryhmätöiden tekoja, joiden esitysajat ovat tässä alkaneet ja jatkuvat aivan viimeiseen päivään (15.5) asti.Samoin kaikissa kursseissa on tulossa vielä loppukoe, yhtään ei ole vielä tehtynä.Joissain kursseissa loppukokeen painoarvo on 30 %, joissain jopa 40% ja joissain pienempi.

Olen viimeisen kuukauden aikana maalis-huhtikuussa matkustellut todella paljon. Tällä hetkellä on siitä suoranainen väsymys päällä ja vietänkin tämän ja seuraavan viikonlopun Torinossa lukien ja leväten. Voi tuntua irvokkaalta valitella väsymystä täällä, kun tuntuu niin etuoikeutetulta olla täällä. "Minä en valittaisi" saatat todeta kotona tiskivuorien ja kiukuttelevien lapsien kanssa. Näinhän asia onkin, kaikki on suhteellista. En valita, mutta tosiasia on, että olen fyysisesti ja vähän henkisestikin väsynyt. Olen pohtinut sitä että mikä tässä sitten väsyttää. Jokainen reissu vaatii kuitenkin aika paljon suunnittelua, kohteen tarkastelua, liikennevälineiden hahmottamista, majoituksen varaamista yms. Kun rahaa on rajallinen määrä niin yrittää tehdä järkeviä päätöksiä. Täytyy oikeastaan elää hirveän etupainotteista elämää, ennen seuraavaa matkaa pitää olla jo jotenkin suunniteltuna se seuraava, muuten olet myöhässä. Esimerkiksi junalipuissa näkyy heti hinnassa jos varaat viimetingassa: kaikki 2. luokan tarjouspaikat on myyty ja ehkä tavallisetkin paikat, joten joutuu maksamaan business luokan lipun. Esimerkiksi Torinosta edestakaisin Napoliin ei välttämättä pääse millään alle kahden sadan, halvimmillaankaan. Siinä vähän perspektiiviä tähän junamatkailuun. No, onhan matkaakin tuhat kilometriä. Se ei vaan tunnu niin pitkältä kun junat ovat niin nopeita.

Minun piti siis kuvata näitä opintojen edistymisiä. Arvosanat niistä ovat olleet tyydyttäviä tai hyviä. Mitä parempi kielitaito tänne tullessa on, sitä paremmin selviää sekä opinnoista että perillä olemisesta. Siihen kannattaa todella satsata. Täällä on muutamia sellaisia eurooppalaisia nuoria, joilla on huomattavasti huonompi kielitaito kuin minulla ja osalla on kyllä selvästi vaikeuksia päästä tenteistä läpi (eivät pääsekään) ja varmaan ihan aineiston luetun ymmärtämisessäkin on isoa muuria. Itse määrittelen kielitaitoni "ihan ok", teen varmasti paljon kielioppivirheitä, sanavarastoni on rajallinen, mutta suurimman osan aineistosta saan sisäistettyä aika hyvin. Mitä enemmän yleistiedon piiriin opinnot sijoittuvat, sitä paremmin niitä ymmärrän. Myös oikeustieteellinen aihepiiri on helppoa, kiitos kotiyliopiston kieliopintojen. Ehkä juuri johtaminen ja liike- sekä talouselämän puolelle putoavat tekstit tai luennointi on ollut vaikeinta. Tämän aihepiirin sanasto on useimmin minulle enemmän vierasta kuin tuttua. Opintoja valitessa ulkomailla olen havainnut hyväksi valita muutamia sellaisia kursseja, joiden kieli on helppoa, mutta ottaa mukaan pari haastavaakin tapausta. Niissä toivottavasti kielitaito kehittyy ja sanavarasto laajenee, mutta kun niitä on vain pari, niin työmäärä ei ole liian suuri.

Minun kokemukseni mukaan täällä on ollut juuri rikkautena erilaiset opinnot kuin kotimaassa. En tarkoita tällä sitä etten arvostaisi kotimaan kursseja, päin vastoin, erilaisuudella tarkoitan sitä, että tämmöisenään eivät ole kotona tarjolla. On siis mahdollisuus laajentaa osaamisensa repertuaaria. Vieraissa tiedekunnissa pistäytyminen tällä tavalla on todella mukavaa. Olen huomannut hyvin paljon kiinnostuneeni esimerkiksi sosiologiasta ja uskon että opeista on apua myös nykyisessä työssäni, osaan ottaa entiseen ajatteluuni mukaan vielä yhden uuden ulottuvuuden.

Että tällaisia asiota heitän, jos mahdollisesti tätä sattuu lukemaan joku, joka suunnittelee omia opintojaan vaihto-oppilaana. Täältä tulee kovasti kannustusta siihen suuntaan. Ja jos näistä asioista on jotain spesifiä kysymystä niin täällähän voi kommenttikentässä kysellä. Hyvää viikonloppua kaikille!

Toscana: Firenze ja Siena

Kalenterissani torstain 11.4.2013 kohdalla lukee:
”Päivi lähtee”
”Klo11.15–14.15 Italian culture”
”Pasi tulee”

Päivän ohjelma todella oli vieraiden vaihto ja siinä välissä vähän opiskelua. Seuraavana päivänä eli perjantaina oli poikkeuksellisesti luentoja, joten lähdimme matkaan vasta lauantaiaamuna. Puksuttelimme tuttuun tapaan junalla, tällä kertaa jäimme pois Firenzessä. Minä olin suunnitellut nahkatavaraostoksia ja kävimme siis lähinnä Firenzessä shoppailemassa (matkaan tarttui kunnon kokoinen Pitti-olkalaukku, Armani-vyö, lompakko sekä yksi pikkutuliainen). Meille jäi aikaa pikaisesti käydä katsomassa Duomo ja Ponte Vecchio, joita näkemättä Firenzessä ei voi käydä. Duomo on kertakaikkisesti Breathtaking, henkeäsalpaava näky. Pienen käsityksen kirkosta saa, kun ajattelee että sitä rakennettiin 150 vuotta. Kun ihmisten asumukset olivat 1200–1300 luvuilla kooltaan mitä olivat, voi vain kuvitella millainen kokemus sen aikaiselle ihmiselle kirkon koko ja komeus oli. Olin käynyt Firenzessä 8 vuotta sitten (kuokkimassa vanhempieni 50-vuotishääpäivän matkaa) ja oli hauska nähdä tutut paikat uudelleen.

Firenzestä jatkoimme matkaamme paikallisjunalla etelään, Sienaan. Matkaopas kiteyttää näiden kahden kaupungin eroja näin (vapaasti suomennettuna): ”Firenzen suurin kukoistus osui renessanssi-ajalle, Sienan taide taas on enemmän goottilaista ”. Tämä näkyy nähdäkseni esimerkiksi kuvanveistossa, rakennustyyleissä ja kaupunkien sielussa. En ole mitenkään tietoinen näistä taiteellisista, arkkitehtuurisista tai rakennustaiteen aikajaksoista, mutta tietämättömällekin kaupungit näyttäytyvät hyvin erilaisina.

Siena oli rakennettu n. 300 metriä korkealle kukkulalle. Legendan mukaan kaupungin perusti Rooman perustaja Remuksen poika Senius. Varhaisimpien asukkaiden uskotaan olleen etruskeja, siis aikana jopa 1000 vuotta eaa. Sienan perustamisvuodesta en löytänyt arveluja. Sienan kukoistus osuu 1100-luvulle ja 1300 luvulla Siena oli Euroopan suurimpia kaupunkeja. Musta surma riehui kaupungissa vuonna 1348, jolloin väkiluku romahti 100 000 asukkaasta noin 30 000:een ja Sienan kulta-aika loppui. Tämänhetkinen väkiluku on noin 55 000 asukasta.

Olimme varanneet sieltä B&B majoituksen juuri vanhan kaupungin muurien ulkopuolelta. Siena! Luonnollisesti Unescon maailmanperintökohde ”as the living embodiment of a medieval city”. Mikä ihana vanha kaupunki. Jokaisella kaupungilla on oma tunnelmansa ja oma ”juttunsa”. Sienassa Juttu on kiistatta vanha Piazza del Campo. Piazza on ollut 600 vuotta kaupungin kohtaamispaikka, joka edelleen täyttyy päivisin vierailijoista. Kauniilla ilmalla ihmiset istuksivat pitkin tunnelmallisen piazzan alaspäin viettävää kivetystä, nukkuvat, juttelevat, syövät piknikillä, juovat, pelaavat palloa, musisoivat ja tanssivat jne. Piazzaa reunustaa kymmenkunta ravintolaa ja kahviloita, joten nälkä tai jano ei pääse yllättämään vaikka eväitä ei olisikaan mukana. Tunnelma oli ennen kokematon ja siellä olisi voinut viettää vaikka koko päivän.

Kiipesimme ylös kellotornin näköalapaikalle, josta näkyi koko kaunis punakattoinen keskusta ja laajat vihreät viljelyalueet. Olimme kirjaimellisesti Toscanan lämpimän auringon alla. Miten suloinen, ihana viikonloppu meillä olikaan. Sienassa oli myös Duomo, joka on Italian suurimpia goottilaisia kirkkoja. Emme käyneet siellä sisällä, mutta nautimme kirkosta ulkoa käsin. Vaikuttava kirkko, kuten Firenzen Duomokin. (Mutta Firenzen Duomon laittoikin alulle Sienalainen arkkitehti). Ei mikään ihme että Toscana vetää turisteja, kyllä siellä on todella paljon vierailemisen arvoisia paikkoja. Jos satut vierailemaan siellä heinä-elokuussa, on väkimäärä varmasti valtava. Mene silti silloin Sienaan: tällä uskomattomalla piazzalla pidetään silloin koko maankuulut laukkakilpailut!!!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

San Marino

5.4.2013

Ystäväni Päivi saapui viettämään kauan kaipaamaansa lomaviikkoa Italiaan. Olin valinnut meille ex-cursioksi viikonloppureissun ulkomaille, eli San Marinoon. San Marino on lähellä Italian itärannikkoa, jonkin verran Veneziasta etelään, mutta ei kovin alas. Jos tiedät missä päin sijaitsevat rantalomakohteet Rimini, Riccione ja Cattolica, olet San Marinon suunnassa.

Nuo kolme mainitsemaani kohdetta kävimmekin ihan ensin Päivin kanssa katsastamassa. Pienessä tihkusateessa ja viileässä ilmassa eivät näyttäneet mitenkään houkuttelevilta. Paljon hotelleja ja vähän nähtävää. Tuli mieleeni jonkinlainen esikaupunkialue. Sieltä löytyi myös viehättäviä kohteita, esimerkiksi Cattolican vanha kaupunginosa, mutta ei mitään erityistä miksi juuri sinne kannattaisi Italiaan tullessa suunnata.

San Marinoon pääsee kätevämmin muualta Italiasta hankkiutumalla ensin esimerkiksi junalla Riminiin ja ottamalla sieltä bussin San Marinoon. En ollut selvitellyt aikatauluja etukäteen, koska arvelin lyhyen bussimatkan järjestyvän melkein milloin vain. Näin kävikin, San Marinon bussi lähtee Rautatieaseman edustalta Burger Kingin edestä. Voit ostaa lipun etukäteen tai maksaa myös suoraan kuljettajalle (menolippu 4,50e, menopaluu 9e).

San Marinossa ei ilmeisemmin ole juuri muuta nähtävää kuin valtion nimeä kantava kaupunki. San Marinon kaupunki on rakennettu kukkulan laelle ja se on kokonaisena kaupunkina Unescon maailmanperintökohteita. Pinta-ala kaupungilla ei ole suuri ja sen ehtii kiertää ja nähdä yhdessä päivässä. Yövyimme vanhan kaupungin muurien sisäpuolella hotellissa yhden hengen huoneissa, jotka saimme edullisesti Agodan kautta (Titano Hotel, Contrada Del Collegio, 31, San Marino, San Marino). Hotelli olikin aivan loistavalla paikalla ja ihan mukava, ainoana miinuksena oli Päivin huoneen pinttynyt tupakan haju, olimmehan varanneet non-smoking huoneet. Koin saman Genovassa, joten ilmeisesti vanhoja tupakoivien huoneita muutetaan kevyellä siivouksella non-smoking huoneiksi.

Näköalat kaupungista olivat hulppeat. Joka suuntaan näkyi alhaalla polveilevia matalampia kukkuloita ja laaksoja. Tuli jotenkin mieleen hobittien kylät. San Marino oli kaunis, puhdas, hyvin hoidettu ja erityisesti venäläisten turistien suosioissa. Meidän vierailumme ei osunut sesonkiaikaan, joten saimme liikkua aika väljissä vesissä.
Kaupungissa on vanhoja restauroituja ”torneja” ja linnamaisia rakennelmia, jotka olivat hyvässä kunnossa ja vierailtavissa yhdellä lipulla. Vaelsimme läpi jokaisen rakennelman, kiipeilimme ja kurkistelimme huimista kallion kielekkeistä eri suuntiin. Kävelimme katuja ja kujia ja teimme ostoksia. Ostin euroja (San Marinon rahoja joita ei juuri saanut muuten käsiinsä kuin ostamalla), postimerkkejä ja Fiat 500:n. Ferraria himoitsin, mutta siitä puuttui toinen sivupeili, joten päätin ostaa Torinossa valmistetun auton. Autosta huolimatta palasimme kahden yön jälkeen bussilla alas Riminiin…

San Marinosta johti myös köysirata alas pieneen kylään ja kävimmekin siellä. Köysirata on lähinnä huviajelua varten eikä niinkään hyötykäytössä - ainakaan turisteille. Ruoka oli hyvää ja kaupungissa oli mukava rauhallinen tunnelma. Vanhan linnan pihalla filmattiin italialaista elokuvaa, joka sijoittui jonnekin ritariaikaan ja saimme katsella linnasta pihalla meuhaavia ritareita ja heidän miekkataisteluitaan. Olisiko enää autenttisempaa atmosfääriä voinut toivoa?

Seuraavassa kuvakavalkadia reissusta. Kaikki alaspäin otetut kuvat ovat siis kaupungista käsin alaspäin otettuja ja kaikki tasamaalta näyttävät kuvat ovat itse kaupunkia.

torstai 18. huhtikuuta 2013

The Amalfi coast, Pääsiäinen osa 2.

Menin aamiaisen jälkeen bussipysäkille Cirkumvesuvianan edustalle. Siinä oli pöytä ja sen takana lipunmyyjä. Menin ostamaan häneltä lipun Amalfiin, vaikka aioin jäädä pois Positanossa ja jatkaa matkaani vasta myöhemmin. Tämä ei mennyt aivan oikein sikäli, että lippu olikin 90 minuutin lippu (jonka matka muistaakseni kestäisi ja maksoi muutaman euron) eikä ollut luvallista jäädä pois puolivälissä ja jatkaa matkaa myöhemmin, mutta päätin jäädä pois Positanossa, olihan matkan kokonaissumma kuitenkin maksettu. Bussi oli valmiina pysäkillä ja lähti heti kavuttuani kyytiin. Olipa onnea! Matka Positanoon oli aivan ihana. Olin ajatellut että menemme rannikkoa pitkin kiertäen niemeä ja mukaillen meren rantaa, mutta reitti kulkikin suoraan Sorrentosta ylös kukkuloille ja toista puolta alas Positanoon. Tiet olivat neulansilmälenkkejä toisensa perään ja tietenkin pelkkää mäkeä. Miten kaunista! Ylimmällä kohdalla näin meren sekä Sorrenton että Positanon suunnasta. Toivoin että aika olisi hetkeksi pysähtynyt ja olisin saanut jäädä siihen pisteeseen tähyämään henkeäsalpaavia näkymiä. Oli se vaan niin kaunista. Saavuin puolilta päivin Positanoon - tai tielle josta oli viitta alaspäin ”Positano”. Olin jokseenkin kummallisessa paikassa, tavallaan keskellä jotain kylää ja katua, mutta paikasta ei oikein ottanut selvää että oliko se jotain kylää vai mitä. Lähdin laskeutumaan kyltin suuntaan.

Suurin osa matkasta oli portaita ja pian selvisi, ettei Positanossa ole kuin pari hassua serpentiinitietä autoille, jalkamiesten on mentävä lähinnä portaita, välillä jalkakäytävää. Vaikka reppuni olikin pieni, oli kuitenkin noin 10kg lisäpaino harteilla ihan hyvää tehostusta jalkatreenille. Kävelin turistipyydysten ja rihkamakauppiaiden reunustamaa reittiä rantaan. Oli tietenkin kylmä, mutta kävin katsastamassa piskuisen hiekkarannan, jossa helteen uuvuttamat matkailijat tulevana kesänä tulevat loikomaan kylki kyljessä kuin sardiinit konsanaan.

Positano on Amalfin rannikon kauneimmaksi mainittu kaupunki, mutta minuun se ei tehnyt suurta vaikutusta. TOKI se oli rakennettu vaikuttavasti jyrkkään rinteeseen, TOKI talot täplittivät kallioista jyrkännettä korkealle asti, TOKI sitruunapuut hohtivat keltaisenaan verkkojen alla… Mutta mutta. Joko jotain puuttui tai jotain oli liikaa. Mitään järjestystä talojen tiiviille sijainnille ei löytynyt, oli vaikea hahmottaa missä vaiheessa rinnettä itse oli kun näkyvyys oli huono, joka puolella oli vain mäkeä ja taloa. Toisaalta mäki lähtee kiemuraisesti säteittäin ylös rannalta ja rantaviivassa on eräänlaisia vuonoja kun katsoo muotoa ylöspäin. Jos lähtee rannalta 5 metriä saapumispistettä kiipeämään ylöspäin, rannan muodon vuoksi voi huomata olevansa ylempänä rinnettä 100 metriä sivussa tahtomastaan suunnasta ja vielä ylempänä matka voi olla jo vaikka kilometri. Tällä tavoin rannalta vain hieman eri kohtaa nousemaan lähteneenä, havaitsin jossain vaiheessa bussipysäkin yläpuolisten talojen olevankin ”vuonon” toisella reunamalla. Onneksi en ollut ehtinyt kovin ylös kun havaitsin tämän heiton ja pääsin puolen kilometrin matkalla takaisin oikealle radalle. Keskipäivä oli kuuma ja pysähdyin välillä pizzalle. Istuin tienvarsipizzeriassa puun varjossa, tarjoilija lauloi kauniilla äänellään meille katkelmia Italialaisista kappaleista ja tunnelma oli ihana. Katselin taloja ja sitruunapuita ja tunsin olevani aika etuoikeutettu. Jatkoin matkaani takaisinpäin, eikä bussipysäkin löytäminen ei ollut aivan helppoa, mutta jotenkin vaan siihen johkaannuin. En ollut taaskaan välittänyt selvittää aikatauluja, vaan ajattelin että kyllä sieltä joku bussi tulee kun tarpeeksi kauan odottaa. Ja tulihan sieltä, etulasissa luki Amalfi ja hyppäsin siihen.

Amalfin keskustan linja-autoasema oli Positanon bussipysäkistä poiketen aivan meren rannalla. Amalfi vaikutti myös olevan hyvin matkailukeskeinen, mutta kaunis pieni kylä. Lähdin etsimään majapaikkaani ja viereistä Atranin kylää. Sinne pääsi tunnelin kautta kävelemällä. Yöpaikkani nimi oli La scogliera rooms ja huoneestani oli varmasti kylän parhain näkymä merelle. Huone oli muutenkin todella valoisa, kaunis, siisti ja hyvin varusteltu. Purin tavarani huoneeseen ja lähdin kävelylle. Kiersin sekä Amalfin että Atranin kylät, niissä ei paljon pinta-alaa ollut kierrettäväksi. Sijainti ja näkymät olivat todella hienot. Kävelin vielä Atranin kylästä rantatietä eteenpäin lähelle seuraavaa kylää. Päivä oli aurinkoinen, nautin valosta, lämmöstä ja rauhasta tien päällä. Noh, rauha oli suhteellista kun autoja tuli aika-ajoin serpentiinitiellä vastaan eikä jalkakäytäviä juuri tunnettu.

Illalla kävin syömässä ja tarjoilijan suureksi pettymykseksi jaksoin syödä vain puolet rapupastastani, joka oli todella hyvää, mutta ah niin täyttävää. Positanossa nautittu juustoinen pizza taisi painaa vielä mahalaukussa. Varsinkin näinä pääsiäispyhinä italialaiset illastivat ravintoloissa perheinä tai pariskuntina. Oma yksinolo korostui enkä nauttinut ruokahetkistä kovinkaan paljon. Jos olet minunlaiseni ihminen, ehkäpä lehden, kirjan tai Internetin seura auttaisi? Minulla ei sattunut olemaan mitään niistä mukana.

Aamulla heräsin säteilevään aurinkoon meren yllä. Valo tunki sisään keltaisten verhojen lomasta ihanaan valoisaan huoneeseen. Ja valoa ole kaivannut! Aamiaisen jälkeen pakkasin tavarani ja jätin ne olohuoneeseen. Lähdin kävelemään aamupäivän tunneiksi ympäri kyliä ja kaupunkeja. Pienet välimatkat tekivät sen, ettei siinä montaa tuntia mennyt aikaa. Vietin pitkän tovin Atranin ihastuttavalla piazzalla sunnuntaipäivän rauhaa katselemassa. Siellä tosiaan perheet tapasivat tuttavia, ukot istuskelivat kahvikuppien ääressä, naiset juttelivat pienissä ryhmissä ja pojat pelasivat jalkapalloa. Eräs pikkupoika näytti saaneen uuden pyörän ja harjoitteli ylpeänä ajamista piazzan tasaisella kivetyksellä. Eipä näissä kylissä ole paljon pyöräilykelpoisia teitä, mutta se ei tietenkään menoa haitannut. Pikkuveli juoksenteli itkuisena perässä kunnes sai lainata veljen ajokkia pientä kokeilua varten.

Kyselin majapaikkani isännältä, eikö ylös Ravellon kylään pääse muuta kuin bussilla. Sinne yllätyksekseni menikin patikkapolku! Wikipedian mukaan nousua oli 365 metriä merenpinnasta, matkaa en osaa sanoa mutta tunnin verran se nousu vei: kuuma keskipäivän aurinko porotti niskaan, kaikki tavarani olivat kantamuksena (osin päällä) ja hiki virtasi. Mutta nousu oli aivan ihana, kaikesta ponnistelusta huolimatta. Vapisevin jaloin, matkalla litran vettä juoneena saavuin hiljaisen ja yksinäisen nousun jälkeen ihmisiä vilisevään Ravellon kylään kukkulan huipulle. Alhaalla näkyi Minori, kylä jonne melkein Atranista kävelin ja sen edustalla kimaltava meri.

Majapaikkani isäntä ei vastannut puhelimeen, joten etsiydyin turisti-infoon, josta sain kartan ja palveluhenkinen virkailija lupasi vielä soitella isännälle kun minä menin kylään lounaalle. Palattuani soitimme Ravello Rooms -isännälle, joka tuli hakemaan minut bussipysäkiltä autolla majapaikkaan. Sinne olisi ollut noin 10 minuutin kävelymatka, mutta en enää halunnut kävellä sinne tietämättä pääsenkö jonnekin sisään vai en. Suihku ja vaatteiden vaihto maistui siinä vaiheessa ihanalle. Illemmalla pilvistyi ja alkoi sataa tihuttaa, mutta kävin vielä tutustumassa Villa Cimbroneen, erääseen ”don’t miss this” kohteeseen. Sade vähän vaimensi paikan hohtoa, vaikka Villan puutarhassa olikin mukava kävellä ja näkymä oli todella mahtava.

Aamulla aloitin pitkän matkan kohti kotia. Ensin kävelin kylään bussipysäkille, sieltä menin paikallisbussilla alas Amalfin kylään. Bussimatka oli elämäni serpenttiinisin ja jalat väsyivät istuen pelkästä jännityksestä. Vastaantulevat autot olivat yleensä lähes peilittömiä vasemmalta kyljeltään, joten ihan turhaa hengen pidättäminen ajoneuvoja kohdatessa ei ollut. Amalfista lähti puolen tunnin odotuksen jälkeen bussi Salernoon. Löysin Salernon rautatieaseman, josta ostin lipun Napoliin. Vaikka Napolista juna lähtisi vasta iltapäivällä, ei liikoja aikoja silti jäänyt. Lippumyyjä vielä myi ei-oota seuraavaan junaan, mutta totesi sitten yhden lipun vielä löytyvän. Pääsin sitten lopulta istumaan tähän viimeiseen vapaaseen paikkaan (tosin ensin käytyäni väärässä junassa ihmettelemässä miten paikkalippuni voi olla ravintolavaunussa).

Juna puksutteli Napoliin ja siellä oli vielä runsaasti aikaa ehtiä Rooman junaan. Lähdin ulos rautatieasemalta nälkäisenä ja haaveilin aidosta Napolin pizzasta. Päätin mennä vain kahden korttelin päähän eteenpäin, jota varmuudella löytäisin vielä kartattomanakin takaisin. Huomasin ajautuneeni kummalliselle sivukadulle, jossa mustat miehet kävivät kauppaa tai maleksivat siellä muuten vaan. Muistelin samalla lukeneeni että Napolissa on turvallista liikkua, mutta rautatieaseman ympäristöä kannattaa välttää. Hieman vainoharhaisena vahdin selässä olevaa reppuani ja kuljin niin, ettei kukaan kyennyt kulkemaan takanani muutamia askelia pidempään. En halunnut syödä pienistä ruokakioskeista, joten käännyin toisen korttelin päässä vasemmalle (entistä täydemmälle markkinakadulle) ja uudestaan vasemmalle, jotta pääsisin uudelleen kohti rautatieasemaa. Yhtään pizzeriaa ei tullut vastaan, joten pidin parhaimpana (ja turvallisimpana) käydä Mäkkärissä hampurilaisella! Lopetellessani syömistä mietin että miten viettäisin jäljellä olevan parituntisen aikani. Kello oli vähän yli kaksi ja juna lähtisi joskus neljän maissa, niinkö se oli? Kaivelin lipun esiin ja totesin että juna lähtikin 14.45! Harpoin takaisin rautatieasemalle ja ehdin omalle paikalleni Rooman junaan. Roomassa edelleen vaihdoin junaan kohti Torinoa ja vihdoin Torinossa metrolla kotiin. Paluumatkaa tein tarkalleen 12 tuntia, mutta pitkästä matkata huolimatta pääsiäisen perillä olo, kolme kokonaista päivää, oli riittävä aika noihin kohteisiin ja tervetullut aurinkoinen tauko Torinon pimeään ja sateiseen talveen, jossa vielä kevään puhkeamista sai odottaa hyvän aikaa.

tiistai 9. huhtikuuta 2013

Sorrento - Pääsiäinen osa 1.

Tästä on tulossa enemmän ja enemmän matkapäiväkirja! Jos sinulla on jotain toiveita mitä muuta haluaisit lukea, laita kommentteihin tietoa niin otan asian puheeksi jatkossa. Mutta tällä hetkellä olen ollut koulussa viikot ja viikonloput matkaillut, että kerronpa paremman puutteessa Italian eri matkakohteista.

Pääsiäisreissuni käsitti silmukanmuotoisen reitin Italian länsirannikkoa alas nilkan kohdalla ja samaa tietä ylös. Tarkemmin sanottua Torino- Rooma-Napoli-Sorrento-Positano-Amalfi-Atrani-Ravello-Salerno-Napoli-Rooma-Torino. Näistä Rooma, Napoli ja Salerno olivat vain junanvaihtopaikkoja, muissa vietin joko päivää tai yötä tai molempia. Olin pakannut koko reissun matkatavarat koulurepun kokoiseen reppuun, ylläni oli sen lisäksi kerrospukeutuen paita, ohuen ohut kasmirvillaneule, huppari ja tuultapitävä takki. Repun lisäksi oli käsilaukku jossa rahat, matkaliput yms naisten käsilaukun tauhka. Halusin päästä matkalla esimerkiksi vessaan jättämättä mitään tavaraa vahtimatta junaan, ja tällä varustuksella se onnistui hienosti.

Matkatavarakokonaisuus 4 yön/ 5 päivän reissulle.

Amalfin rannikkoa kuvataan Italian kauneimmaksi, mutta pohjoisesta sinne on pitkä matka. Tein tällä kertaa matkaa yksin, kun "vakituinen matkaseurani” Michelle oli Pääsiäisen muualla. Lähdin Pitkänäperjantaina aamujunalla kohti Roomaa. Vähän jänskätti ensimmäistä kertaa yksin pidemmälle reissulle lähteä, mutta toisaalta tästä jännityksestä oli seurauksena into ja seikkailumieli, eikä niinkään selkäpiitä riipivä jännitys.

Otin Torinosta aamujunan Roomaan. Reitti oli tuttu ja meni Milanon ja Bolognan kautta. Juna oli pullollaan iloisia perheitä tai yksinäisiä ihmisiä jättimäiset folioon pakatut pääsiäismunat tai isot pääsiäiskakut käsissä. Jokapuolella kupli iloinen odotus, ihmiset odottivat pääsyään perheen tai suvun luo.

Vaihdoin Roomassa vikkelästi junaa Napoliin, jossa vaihdoin rautatieaseman pohjakerroksessa kulkevaan Circumvesuvianaan. (Napolissa en käynyt kaupungissa lainkaan ja olin asemallakin varuillani.) Junan nimi jo kertoo siitä, että Vesuviuksen ympäristössä kierrellään. Circumvesuviana on oikeastaan paikallisujuna, jolla on kolme eri pääteasemaa, minun olisi Sorrento. Pienen sekaannuksen jälkeen löysin oman raiteeni ja oman junani. Ahtauduin sisään kyytiin tupaten täyteen junaan ja pääsin nivelen kohdalle kaiteen viereen, jolle saatoin laskea reppuni. Matka taisi kestää tunnin verran ja loppupäässä vapautui jo istumapaikkakin. Meno oli meluisaa ja kolisevaa, vanha juna ja töyssyiset raiteet. Ohitimme matkalla Pompein, jonne seuraava päivänä palaisin. Iltapäivä kääntyi jo illaksi päästyäni perille Sorrentoon.

Hotelli NICE oli noin sadan metrin päässä junan pääteasemalta, joten yksin matkustavalle ihmiselle vieraassa paikassa aivan oivallinen valinta. Hotelli oli vain yhden tähden luokituksen saanut, joten vähän jännitti mitä tuleman piti. Positiivinen yllätys olikin luvassa. Huone oli oikein siisti, pihanpuoleinen (toivomukseni mukainen) kolmannen kerroksen yhden hengen huone omalla kylpyhuoneella. Hotelli sijaitsee pääkadulla, joten metelin pelossa olin ottanut puutarhanpuoleisen ikkunan - josta tosin näkyi vain rakennustelineet sateen ja laastipölyn kirjomista laseista. Mutta en ollut tullut ikkunoista katselemaan vaan kokemaan kaikkea ulkoilmasta käsin.

Näkymä hotellin kattoterassilta pääkadulle.
Illalla kävin kävelemässä kaupungilla (hyvin pieni merenrantakaupunki, ei säväyttänyt vaikka oli se ihan kiva), söin turistipyydys-kaupunginosassa ylihinnoiteltua mutta maukasta pizzaa (pizza, 2 lasia viiniä, jälkiruoka ja kahvi noin 30 e). Olin ajoittanut ruokailun siten, että ehtisin näkemään pääkatua pitkin valuvan pitkänperjantain pääsiäiskulkueen ja tämä toteutui. Mustiin hupullisiin viittoihin pukeutuneet ”kuolemat” kulkivat katua pitkin neljän hengen riveissä. Väliin tuli musikantteja ja lopuksi kuoro. Ilmeisesti kulkue kuvasi Kristuksen kuolemaa. Ja olihan kulkueessa myös lasiarkussa makaava vainaja ja lopuksi Neitsyt Maria, joka katolisessa uskonnossa on luterilaista uskoa tärkeämpi pyhä hahmo.

Kulkueen jälkeen olikin aika mennä hotelliin ja nukkumaan. Seuraavana aamuna kökötin taas Cirkumvesuvianassa kohti Napolia, puolivälissä matkaa jäin pois Pompei’n pysäkillä. Päivästä näytti tulevan kaunis. Ostin portilta kuuntelulaitteen ja kartan, jota saisin jotain tolkkua kaupungin eri osista. Pompei on todella suuri alue, onhan se oikeastaan koko kylä, eikä mitään alue. Pompei hautautui Vesuviuksen tulivuorenpurkauksen johdosta vuonna 79 tuhkaan ja vulkaaniseen ainekseen. Se löydettiin vuonna 1594 kanavan rakennustöissä, joskin kaivettiin esiin vasta alkaen vuonna 1748 - ja työ jatkuu edelleen. Ehkä vaikuttavinta käynnissä oli se, että tuon ajan tavallisia asumuksia, katuja ja koko ympäristöä ei oikeastaan olemassa. (On olemassa vielä vanhempia pyramideja tai muita vanhoja merkittäviä rakennuksia, mutta ei tällaisia tavallisen kansan asuinsijoja.)


Raunioita ja vanhoja seinämaalauksia.

Pompein asukkaita.

Vietin Pompei’ssa keskipäivän kuumat tunnit, aurinko porotti pilvettömältä taivaalta ja piti heittää T-paitasilleen. Lämpöasteita oli varmaankin noin 20. Pitkän sateisen ja viileän Torinon kauden jälkeen lämpö, kuiva ulkoilma ja aurinko tuntuivat ihanilta. Koko aluetta en ehtinyt tai jaksanut kiertää, vaikka kolme tuntia patikoin ristiin rastiin. Söin lounaalla evääksi ostamaani sämpylää, banaania ja vettä (lounas supermarketista 1,50 e). Päätin vielä pistäytyä Vesuviuksella, vaikka näinkin lähtöhetkellä huipun olevan pilvien sisällä. Joko menisin nyt tai en ollenkaan, joten valinta oli helppo.

Nousimme ensimmäiselle tasanteelle tavallisella bussilla ja jatkoimme siitä neliveto-turbobussilla (epätieteellinen oma nimitykseni kulkuneuvolle) ylös yhä jyrkkenevää tulivuoren rinnettä. Tulivuori on oppaan mukaan täysin miinoitettu erilaisilla purkausta ounastelevilla sensoreilla, mutta tuleva purkaus silti huolestuttaa evakuoinnin kannalta; asuuhan tulivuoren välittömässä läheisyydessä satojatuhansia ihmisiä. Turbobussin jälkeen oli turvauduttava apostolinkyytiin. Puin kaikki vaatekerrokset ylleni (T-paidan päälle huppari ja hupullinen tuultapitävä takki, käsineet) ja lähdimme tarpomaan sumussa ja viimassa. Olimme oikeammin sanottuna pilvessä, emmekä sumussa. Vulkaanista ainesta olevan ”kallioreunaman” takana avautui sumuinen näkymä - sumuun. Siellä se Vesuvius oli, kävi kova viima ja kosteus tiivistyivät iholle ja vaatteisiin vesikerrokseksi, mutta mitään kraatteria ei sinänsä näkynyt. Oli jotenkin aavemainen tunnelma, kiersin kraatterin reunaa itsekseni ja seisoin sumussa. Epätodellinen tunnelma.
(kuvia tulossa)
Vesuviukselta palasin Circumvesuvianalla takaisin Sorrentoon, jossa kävin illallisella. Selvisin puolet halvemmalla kuin edellisenä iltana, illallinen ilman jälkiruokaa 14e. Painelin aika aikaisin hotellille ja nukkumaan, jalat olivat väsyneet päivän käyskentelystä. Seuraavana aamuna matka jatkuisi. Päätin että pääsiäispyhien ollessa kyseessä en yritä selvittää bussien lähtöä etukäteen. Ajattelin että saisin kuitenkin todennäköisesti väärän ajan lähdölle. Menisin asemalle ja menisin seuraavaan bussiin, joka lähtee kohti Positanoa.