sunnuntai 19. toukokuuta 2013

Napoli, lunastit odotukseni!


16.5-19.5.2013
Historia lyhyesti: Napoli on perustettu ennen ajanlaskumme alkua ja siellä ovat hallinneet mm. kreikkalaiset ennen Rooman valtakunnan kukoistusta. Sen jälkeen se on ollut bysanttilaisten asuinsijana, sitten itsenäisenä herttuan hallitsemana ja sen jälkeen sulautettuna kahden sisilian kuningaskuntaan. 1500-luvulla se on ollut osa espanjalaisten hallitsemaa aluetta ja pääkaupunkina kahden sislian kuningaskunnalle. Tämä aikakausi loppui vuonna 1861, jolloin Garibaldi yhdisti Italian eri alueet yhdeksi kuningaskunnaksi. Tänä päivänä kaupungissa asuu noin miljoona asukasta, noin 3,5 esikaupunkeineen.

Saavuimme rautatieasemalle ja hotellimme piti olla aseman läheisyydessä. Netistä tulostetun kehnohkon kartan avulla sen löytäminen oli yllättävän vaikeaa. Rautatieaseman läheisyydessä kaupunki ei esittele parhaita puoliaan. Korttelit ovat likaisia ja roskaisia, talot rähjäisiä. Ihmiset ovat kuka mitäkin. Harhailimme rinkan ja repun kanssa lähes ympyrää kiertäen kunnes löysimme perille. Meitä odotti miellyttävä mutta vanhahko Mercure hotelli. Hotellin hinta-laatusuhde on hyvä, Agodan kautta 2 hh huone oli noin 50e/yö. Hotelli on siisti, kylpyhuoneet ovat uusittu. Miinuksena huoneiden kokolattiamatto, joka on erittäin elämää nähnyt. Ilmastointi toimi ja huone oli puhdas ja siisti. Se ajoi loistavasti asiansa yösijana.

Ensimmäisenä iltapäivänä suunnistimme kaikkien 'epämääräisimmille kulmille' pikkuruisiin kujien halkomiin espanjalaiskortteleihin (Quartieri Spagnoli). Matkalla sinne joimme kahvit meluisan ja leveän Corso Umberto I:n varrella. Espanjalaiskortteileissa asui perus-napolilaista työväenluokkaa, ei varakkaimmasta päästä. Jonkin aikaa kierrettyämme totesimme, ettei ehkä kannata härnätä kohtaloa enempää ja siirryimme via Toledolle, jota voi kutsua paremmaksi kauppakaduksi. Kiertelyn jälkeen menimme enemmän hienostoalueelle, rantabulevardille syömään pizzaa Rosso Pomodorossa.

Seuraavana päivänä päätimme kierrellä kaupungilla opaskirjan ja kartan kanssa ja käydä katsomassa joitain edellispäivästä katsomatta jääneistä must -paikkoja. Suuntasimme ensin katsomaan via Nolanan aamutoria, missä myytiin lähinnä raakoja tai elossa olevia meren eläviä perheenemännille ja ehkä pieniin ravintoloihinkin. Via Nolana on Napolin vanhimpia keskiaikaisia katuja. Napolilaista Centro Storicon (historiallisen keskustan) katuelämää ei voi verrata mihinkään muuhun näkemääni Euroopan kaupunkiin, se on aivan omaa laatuaan. Ihmiset eroavat Pohjois-Italian asukkaista monella tavalla. Naiset, miehet ja lapset ovat meluisia, eloisia, kovaäänisiä ja suurieleisiä. Lapset potkivat palloa minne mahtuvat, aikuiset juttelevat toisilleen ja jokaisessa kadunkulmassa kokoontuu joku ukko-kööri. Autojen torvet soivat, kaikki ajoneuvot liikkuvat äkkipikaiseen tahtiin minne mahtuvat, skootterit ja moottoripyörät puikkelehtivat uskomattomalla taidolla liikenteen joukossa. Kaikenikäiset näkyvät ajavan skoottereita ja joskus kyydissä on koko perhekunta. Näin erään torvikonsertin päättyvän siihen, että astutaan ulos autoista selvittämään asiaa huutamalla ja käsimerkein. Huudetaan vihaisena ja kiivastuneena, mennään takaisin autoihin ja jatketaan matkaa renkaat ulvoen. Tässä tempperamentissa ei varmaan mitään tunteita jää patoutumaan.

Katukuvan pukeutuminen on rennompaa eikä aivan yhtä tyylitietoista kuin pohjoisessa. Ihmiset ovat pääsääntöisesti lyhyempiä ja monet myös pulleampia kuin pitkät ja laihat Torinolaiset. Jotkut naiset pukeutuvat korostetun naisellisesti, käyttävät rimpsuja, rusetteja ja tiukkaa vaaleanpunaista trikoota - vartalonmuodosta tai iästä riippumatta. Näkee myös monenmnoista rentoa tavallista pukeutumista. Ehkä hieman kärjistäen sanoen tyylissä on jotain rahvaanomaisuutta pohjoiseen verrattuna. Jotkut nuoret miehet ovat latinalaiseen tapaan hyvin tietoisia ulkonäöstään.

Poikkesimme muutamissa kirkoissa. San Lorenzo Maggioren kirkossa nainen oli polvistunut Marian patsaan eteen rukoilemaan. Kyyneleet valuivat pitkin kasvoja, eikä tunnetta tuntunut haittaavan se, että hänen kännykkänsä soi kesken rukouksen muutaman kerran. Nainen suuteli kiihkeästi ja kovaäänisesti moiskauttaen Marian helmoja, teki ristinmerkkejä ja poistui kirkosta suuresti huojentuneena. Näin selvästi hänen uskonsa auttavan tilanteessa, mikä ikinä se sitten olikaan.

Osallistuimme 1,5 tunnin pituiselle maanalaiselle kävelykierrokselle Napoli Sotterranea, jossa kävimme "Neapoliksen" tuhansia vuosia vanhoissa maanalaisissa kerrostumissa, jossa sen aikainen vesihuoltoverkosto oli toiminut. Näimme mm. alhaalta käsin aukot, joista asukkaat olivat nostaneet juomavettä yläilmoihin. Toisen maailmansodan aikana tiloja oli käytetty pommisuojina ja sieltä olivatkin tuhannet napolilaiset saaneet suojaa pitkien pommitusten ajaksi. Alimmillaan olimme 35 metriä maan alla. Kaupungin kreikkalaisten, roomalaisten ja napolilaisten rakentaminen kerrostui vähä vähältä ylemmäs ja on nostanut etäisyyttä vesivarantoihin, joka aikoinaan oli vain noin 16 metriä. Kävely oli mielenkiintoinen (ei sovi ahtaanpaikan kammoisille sopiva eikä hyvin leveille ihmisille, joskin kaikkein kapeimpiin reitteihin ei kaikkien tarvitse osallistua). Kuulimme oppaan tarinointia monelta eri kantilta historian eri ajoilta.

Kaupungilla kävelyn ja kirkkoihin kurkistelun jälkeen nousimme Funicolarilla (eräänlaisella ylämäkimetrolla) erään kukkulan laelle. Laella oli Castel Sant'Elmo niminen tähdenmuotoinen linnoitus. Linnoitus on espanjalaisten rakentama 1500-luvulta. Sitä on käytetty sotilaallisen alinnoituksena loistavan sijaintinsa avulla, mutta myös sotilaallisena vankilana aina 1970-luvulle asti. Linnoituksesta avautui upeat 360 asteen näkymät niin Napolinlahdelle, Vesuviolle kuin kaupunkialueellekin. Päivä oli kirkas ja kuvasimme loputtomasti upeita maisemia. Keskellä linnoitusta oli taidemuseo, näytti olevan italialaista maalaus- ja veistostaidetta perinteisestä moderniin tyyliin.

Kolmantena päivänä lähdimme käymään Vesuviolla, minä jo toista kertaa tänä keväänä. Viimeksi pääsiäisenä käydessäni tulivuori oli jäätävän kylmän sadesumun peitossa ja näkymä kraatteriin oli pelkkää sumua. Tänään ilma oli aurinkoinen ja Vesuvio paistatteli kiipeämisen jälkeen helteisessä auringossa ja näytti meille suuren kraaterinsa. Mitään höyryjä tai tuhkaa sieltä ei noussut, vaan näkymä oli hyvin viattoman ja vaarattoman näköinen. Kiersimme puoli kierrosta kraaterin reunaa, kaiken mitä kiertää sai. Joka kohdasta kraateri näyttätyi hieman erilaisena.

Alas päästyämme kävimme Ercolanon (engl. Herculaneumin) kaupungissa, joka on Pompein tapaan kaivettu näkyviin vulkaanisen kiviaineksen alta, jota sinne satoi Vesuvion purkauduttua lähes 2000 vuotta sitten. Pompeinkin ylös kaivamisessa oli työtä kun vulkaanista ainesta oli päällä pari metriä. Voi vain kuvitella arkeologien työsarkaa Ercolanon kimpussa, kun massaa oli enimmillään 16 metriä! Ercolanon esiin kaivettu ja tutkittu osa on noin 4,5 hehtaaria, vaikka kaupunki on arviolta 20 hehtaarin suuruinen ja tuhoutumisensa aikaan 4000 ihmisen asuttama. Vulkaaninen aines on säilyttänyt kaupunkia uskomattoman hyvin, sieltä on löydetty ja siirretty museoihin mm. kankaita ja huonekalujakin. Paikalla oli nähtävillä paljon upeita kaksikerroksisia rakenteita, kauniita seinämaalauksia ja puisia (melko hiiltyneitä) rakenteiden osia. Miksi kaikkea ei sitten kaiveta esiin? Luultavasti suuren työmäärän lisäksi urakkaa estää se, että nykyinen Ercolanon kaupunki on rakennettu muinaisen kaupungin päälle. Kaivuutyöt, entisöinti ja vanhan säilyttämisen työt olivat käynnissä parhaillaankin.

Kävimme illalla syömässä The Lion King (Leijonakuningas) nimisessä pizzeriassa lähellä via Duomoa. Söimme alkulautasen, jossa tuoreita mereneläviä (paistettuja katkarapuja, kahta eri kalaa, vauva-mustekala ja kasviksia). Sen jälkeen saimme pyytämättä ja maksutta ihanan lautasen jossa eräänlaisia paistettuja taikinapalloja, mykyjä joiden sisällä perunasta, riisistä tai spagetista tehtyä kasvisseosta. Niiden mukana tuli kulhollinen lientä, jossa mausteita, sianlihaa ja papuja. Herkullista! Siihen päälle pizzat, pullo valkoviiniä, kahvit ja grapat. Kahden hengen illallinen ruokajuomineen 50 e. Voin suositella ravintolaa. Päivä on ollut helteinen ja väsyttävä, ihanaa päästä suihkuun ja nukkumaan. Huomenna onkin aikainen aamuherätys ja lento uuteen paikkaan.

Pohdintoja opinnoista, osa II

16.5.2013
Juna kiitää tältä erää viimeistä kertaa halki Piedmonten, riisipeltojen täplittämän Lombardian, Emilia-Romagnan maaseudun, Toscanan kukkuloiden, Lazion (ja Rooman!) ja pienten maatilojen ja kylien täplittämien Campanian. Torinossa on vaihteeksi satanut vettä tauotta kaksi vuorokautta. Huoneeni alkoi kostumaan ja viilenemään, eikä mitään ollut tehtävissä kun keskuslämmitys on jo pois päältä. Onneksemme olemme varanneet matkan etelään. Olemme nimittäin opintojen loppumisen jälkeisellä lomamatkalla mieheni kanssa. Ensin menemme Napoliin viettämään muutamia päiviä. Odotuset ovat monisuutaiset. Toisaalta Napolissa täytyy olla jotain hyvin kaunista, mutta vastakohtana jotain hyvin rumaa. Ajatus mafian bisneksien rikastuttamisesta omalla osallistumisella ei tunnu kivalta. Mutta ehkä Campaniasta ei löydy bisnestä, jossa mafia ei tavalla tai toisella olisi mukana, yritystoiminnan lonkerot ulottuvat yhteiskunnan jokaiselle tasolle; jätteiden kuljettamisesta politiikkaan ja kirkkoon. Parasta siis olla liikaa ajattelematta asiaa, ehkäpä varkaiden ja ryöstäjien vältteleminen olisi aiheellisempaa ajateltavaa.

Napoli on Italian tiheimmin asuttua seutua. Rautatieasemaa lähestyessä näkymä muistuttaakin jollain tapaa aasialaisten suurten kaupunkien rakennuskantaa: korkeita rakennuksia tiheässä, täyttä, sekasortoista. Odotan löytäväni kaupungista myös kauneutta, vaikka en vielä iedä millaista se tulee olemaan. Olen kuullut napolilaisen laulutrion esittämiä kappaleita kotiseutujensa kauneudesta ja jatkuvasta kaipuusta takaisin. Ei kai sellaisia lauluja kijoitettaisi ilman syytä?

Miltä nyt tuntuu: opinnot ovat ohi? Jossain vaiheessa sairastelukierteessä kevättalvi tuntui loppumattoman pitkältä. Kun tervehtyi ja pääsi maaliskuussa kunnolla kevään odottamisen vireeseen, kaikki tapahtuikin kovin nopeasti. Viimeiset tentit ja esitykset alkoivat lähentyä, sitten tulivat ja menivät. Kaikki lopulta loppui hyvin nopeasti. Minulle on vielä epäselvää tulenko saamaan todistuksen opinnoista kotiin vai joudunko hakemaan arvosanoja jostain paikan päältä. Toivon ensimmäistä, koska paluulento on jo ostettu eikä kesäkuussa täällä pistäytyminen tällä hetkellä tunnu yhtään hyvältä ajatukselta.

Eilen palasimme koululta Eataly -lounaan jälkeen asunnolle ja puin sanoiksi ajatukseni. Minusta tuntuu että palaan tänne takaisin. En tiedä mihin tunne perustuu, ehkäpä vaan kaupunkiin niin kotiutui, että tuntuu mahdottomalta ajatus ettei sinne enää koskaan palaisi. Voihan olla että joku kontakti ja ihmisiin tutustuminen joskus poikii jotain uutta. Niinhän se yleensä on, että tapahtumat on mahdollista jälkikäteen ketjuttaa jollain tavalla. Olen tavannut jonkun ihmisen, käynyt jonkun keskustelun, saanut jonkun ajatuksen joka on johtanut jonnekin. Siellä paikassa taas uusi tapahtumien, ajatusten ja ihmisten ketju johtaa uuteen muutokseen ja niin edelleen. Koko elämä taitaa koostua satunnaisten tapahtumien ja kohtaamisten johtamista uusista tapahtumista. Kaikki ei taidakaan olla ihan omia päätöksiä, vaan sattuman oikkujen satoa.

Ylipäätään jos leikkii ajatuksella, että palaisi Italiaan tietyksi ajaaksi uudelleen itse valitsemaani paikkaan, niin minne palaisin? Todennäköisesti asettuisin vähän etelämmäs ja lämpimämpään tai ylemmäs vuoristoon selkeästi kylmempään. Alppikylään, Toscanaan tai siitä etelämmäs. Torino-Milano-Venetsia korkeuden ilmasto ei ole aivan ihanteellinen. Olen jo aiemmin kertonutkin kylmistä ja märistä talvista. Haluaisin joko kunnon talven jossain alppikylässä tai selkeästi leudomman ja lyhyemmän talven etelämpänä.

Ilmastosta huolimatta voi todeta että olen pitänyt Torinosta, kovasti. Mitä tulen eniten kaipaamaan kotioloissa? 1) Kahvilakulttuuri on ehkä ehdoton ykkönen. Sekä kahvilakulttuuri, jossa näitä pieniä yksilöllisiä kahviloita, joissa myydään aina hyvää kahvia, itsetehtyä leipiä tai leivonnaisia ja monissa myös jäätelö ja suklaa ovat itsetehtyä. Kahviloiden jälkeen tulee 2) ruoka. Jään kaipaamaan Torinon pizzaa, joka ei ole pääsääntöisesti lainkaan niin rasvaista kuin Suomessa. Pastaruuat yhtä kakki ovat yleensä aina hyviä, koska pasta on useimiten tuoretta. Ruuan raaka-aineita saa ostettua pienistä liikkeistä talojen kivijaloissa ja kaikki ihmiset käyttävät näitä liikkeitä. Raaka-aineet ovat tuoreita ja niillä on menkkiä. Hinta ei ole mikään "erikoisliikkeen hinta" vaan näitä ostoksia kykenee tekemään osapuilleen samoilla hinnoilla kuin marketeissakin.

Jokin jyrkkyys ja jäykkyys puuttuu myös jokapäiväisestä elämästä, vaikkakaan moni asia ei suju samalla tavalla kuin Suomessa. Olen seurannut italialaisia seurueita eri tilanteissa ja heissä on kyllä jotain elämäniloa, seurallisuutta ja sosiaalisuutta, jota suomalainen löytää vasta humalassa. Ikävä kyllä häpeän suomalaista itäeurooppalaista alkoholikulttuuriamme. Ehkäpä jokin puuttuva sosiaalisuus tai elämänilo jättää tilaa alkoholin humalahakuiselle juomiselle, joka italiasta näyttää ainakin näkyvämmin puuttuvan. Viiniä Italiassa on tarjolla joka puolella ja aina, mutta Italian alkoholinkulutus on silti paljon pienempi kuin Suomen. En tarkoita yli-ihannoida Italiaa ehdoitta ja puhun hyvin yleisellä tasolla kansojen välisistä eroista, en yksilöiden välisistä eroista. Mutta tämä ero on todella nähtävissä ja listallani nimettynä vähän epämääsäisesti 3) elämänasenne/sosiaalinen kulttuuri. Seuraavalla sijalla tulevat 4) kaupungit yleensä. Löytyykö mistään muualta näin vanhoja ja kulttuurisesti rikkaita kaupunkeja meni minne hyvänsä? Ei ainakaan verrokkimaastani Suomesta.

Mitä taas en tule kaipaamaan? Seuraavat tulevat siinä järjestyksessä kuin tulivat mieleeni. 1) Tiettyä asioinnin hankaluutta, byrokratiaa ja ajoittaista palveluasenteen puuttumista. Vaikka kaikkia niitä löytyy Suomestakin, niin silti olen monesti huomannut ajattelevani, että skandinaavisella tavalla hoidettuna tämäin asia hoituisi juohevammin. 2) Turistimassoja. Ne varmasti tuovat paikallisille ihmisille tuloja, mutta samalla ne lohduttomasti pilaavat sen kaupngin, eikä sitä voi mitenkään korvata. Mitä pienempi paikka, sen pahemmin turismi sitä pilaa. Siitä syystä ehkä Rooma on alempana listalla kuin vaikkapa Venetsia, Murano, Burano ja Firenze. Turismi tuo mukanaan erilaisia negatiivisia ilmiöitä: enemmän kerjäläisiä, krääsäkauppiaita, korkeampia hintoja ja huonompaa ruuan laatua. Liukuhihnapalveluita. Erilaista infrastruktuuria joka on rakennettu nimenomaan turisteille. 3) Torinon ilmastoa, joka on tämän kuvaamani lisäksi myös yllättän saasteinen. Ilmeisesti alpit ja muut vuoret muodostavat maljamaisen tilan, jonne teollisuuden ja liikenteen saasteet jäävät pienhiukkasineen paikalleen eikä ilma pääse vaihtumaan. 4) Korruptoitunutta yhteiskuntaa, läpinäkyvyyden puutetta monissa toiminnoissa ja järjestäytynyttä rikollisuutta joka on yhteiskunnnan jokaisella tasolla ja jokaisella toiminnassa osana, eräänlaisena yrityksenä muiden yritysten joukossa tai sisällä.

keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Veneto

10.-13.5.2013
Lähdimme pojan kanssa viettämään äitienpäivän viikonloppua Veneton seudulle. Yövyimme kolme yötä rantalomakohteessa Lido di Jesolo ja matkasimme sieltä lauantaina Venetsiaan ja sunnuntaina Buranoon, Muranoon ja vielä lyhyesti Venetsiaan. Jesolo sijaitsee Venetsian pohjoispuolella meren rannalla. Matka Venetsiaan on kätevä, mutta vie silti tunnin verran aikaa suuntaansa, ensin puolen tunnin bussimatka Ponte Sabbioniin ja siitä vesibussilla joko suoraan Venetsiaan (noin puoli tuntia) tai toiseen suuntaan Buranon/Muranon saarille. Yhteydet ovat sujuvia. Matkustaminen vesitse ei ole aivan halvimmasta päästä, otimme 36 h liput jotka riittivät koko viikonlopulle, 25 e/henkilö. Bussimatka oli 3 e suuntaansa.

Venetsia… kaikilla on siitä oma mielikuvansa ja oma mielipiteensä. Mielestäni Venetsia on hyvin erityinen kaupunki, vaikka tämä erityisyys ei aina tarkoita positiivista sävyä asioissa. Esimerkiksi turistisuus ja massaturismin aiheuttamat ilmiöt eivät ole mukavimmasta päästä. Paikka on täynnä ihmisiä, monesti tahti kaupungilla on aika kiireinen. Erilaista tavaraa kaupataan joka kulmalla tai huhuillaan gondolikyytiin. Kaikesta saa maksaa enemmän kuin muualla. Onko esimerkiksi Dogen palatsi hinnoitellut itsensä ulos pyytämällä 16 e/ henkilö sisäänpääsymaksua? Ainakin meillä jäi käymättä juuri siksi. Ei mikään yksittäinen hinta sinänsä, vaan se lompakolla käymisen tahti pitkin päivää, se alkoi hirvittää.

Buranon saari oli toisenlainen. Saavuimme sinne äitienpäivän aamuna lämpimässä auringonpaisteessa. Koska saaren rakenne on samanlainen kuin Venetsian, ei autoja ole. Kanaalit ovat täynnä oikeassa käytössä olevia pieniä veneitä. Ihmiset asuvat uneliaalta näyttävässä rauhallisessa pienessä yhteisössä, joissa jokainen talo on eriväriseksi maalattu, usein aika hätkähdyttävinkin lopputuloksin. Kun eksyi pääväyliltä syrjemmäs, löysi uskomattomia pieniä keitaita ruukkupuutarhoineen. Buranossa ei ole mitään erityistä nähtävää, se itsessään on kokemus ja nähtävyys. Burano on ollut Rauman tavoin aikoinaan pitseistään kuuluisa, mutta nyt myytävissä olevat tuotteet ovat kyllä tuotu jostain ihan muualta, eivätkä ne erityisemmin houkutelleet ostoksille.

Murano taas, no kukapa ei olisi kuullut Muranon lasista ja lasitehtaista. Tehtaat ovat viikonloppuisin kiinni, mutta myymälöihin onneksi pääsee. Niitä on hyvin erilaisia, eivätkä kaikki ilmeisesti myy Muranon lasia. Hinta lienee aika hyvä mittari. Voi olla melko varma että euron maksava lasikoru ei ole tehty Muranossa, mutta onko jokainen parinkympin korukaan - se lienee jo visaisempi kysymys. Ehkäpä varminta on ostaa joko jonkinlaisen aitoustodistuksen kanssa oleva arvotavara tai muutoin koru / esine josta pitää - oli se tehty missä hyvänsä.

Jesolo (Lido di Jesolo) oli tyypillinen rantalomakohde, joka vasta alkoi heräillä uuteen kauteen. Liikkeet kilometrien mittaisella rantakadulla olivat jo auki ja pieniä määriä turisteja oli liikkeellä. Ruoka oli selkeästi tehty turisteille, eli hävisi jonkin verran muun Italian ruualle maussa ja ehkäpä laadussakin. Hinta oli suuren kilpailun vuoksi edullinen Venetsiaan verrattuna. Rantaelämää ei vielä ollut nähtävillä.

Tämä viikonloppu oli erityisen mukava paitsi matkakohteen ja lämpimän säänsä vuoksi (ei liian kuuma), myös henkilökohtaisemmasta syystä. Oli mukava viettää aikaa pojan kanssa, jota viimeksi oli nähnyt maaliskuussa. Mitään erityistä matkakertomusta ei ole täältä syytä kertoa, eiköhän tämä ole enemmän tai vähemmän niitä kohteita josta joko jokaisella on omaa kokemusta tai ainakin erilaisia kertomuksia lähipiiristään.

lauantai 4. toukokuuta 2013

Rooma

19.-22.4.2013

Olen pitkään halunnut käydä Roomassa (muutenkin kuin vain rautatieasemalla vaihtamassa junaa) ja tänä viikonloppuna se vihdoinkin toteutui. Rooma, voi Rooma… Ensivaikutelma: saavumme Tiburtinan rautatieasemalle ja otamme sieltä metron kohti keskustaa. Metroon vanha, koliseva, täynnä väkeä, suuret metrovaunut (verrattuna Torinon automaattimetroon) ja pari linjaakin josta valita. Suunnistaminen ja hahmottaminen on helppoa. ”Tämä on juuri se paikka, juuri se hetki, jolloin täytyy pitää kiinni lompakosta!” puhisen Pasille, koska minua hermostuttaa hänen vyössä kiinni oleva lompakkonsa, vaikka miten on nyörillä kiinni, niin silti. Yksi suurimmista varkauden edesauttajasta on mielestäni järjestely, jolla huojuvassa metrossa pidetään kiinni: pään päällä olevasta tangosta! Jos pystytankoja olisi riittävästi, pystyisi ehkä paremmin suojaamaan kylkensä (=käsilaukkunsa) ja taskuns. EI, esipuheista huolimatta meiltä ei ryövätä mitään koko reissun aikana. Paitsi ehkä siten miten nyt turisteja ryövätään: myydään kalliita pääsymaksuja ja kallista ruokaa?

Saavuimme kaupunkiin ilman karttaa ja suurempia esivalmisteluja. Halusimme nähdä Rooman tärkeimmät nähtävyydet ja vatikaanin. Pöllähdimme metrosta ulos ja ostimme lähikioskista turistikartan (melko huono lopulta), jostain korttelin välistä pilkotti rakennelmaa, minkä mielsin mahdollisesti Colosseoksi. Talojen takaa meille aukeni hieno näkymä Rooman keskeisimmälle kohdalle: Colosseo, Foro Romano ja Palatino. Ikivanhoja enemmän ja vähemmän raunioina olevia rakennuksia, Rooman valtakunnan syntysijat; laskujeni mukaan jokseenkin 2765 vuotta sitten. Tai ainakin sillä vuosipäivällä Rooma vietti syntymäpäivää sunnuntaina.

Tarkoituksemme on kierrellä kaupungilla ja asettua vasta myöhemmin illalla varaamaani B&B huoneeseen. Rooman yöpymisen otimme palvelusta Bed & Breakfast Association of Rome (http://www.b-b.rm.it/). Sen kanssa oli helppo operoida, he ilmoittivat että heillä on vain kaksi vapaata paikkaa josta valita ja kävimme netissä katsastamassa paikat. Valitsimme pienen kävelymatkan päässä Circus Massimosta olevan paikan. Se oli hyvin hiljainen tavallisessa asuinkerrostalossa oleva asunto, jonka yhdessä huoneessa yövyimme kolme yötä. Huoneeseemme kuului oma kylpyhuone. Ainakin perheen tytär asui samassa huoneistossa, ehkä emäntämmekin. Hän puhui vain muutaman sanan englantia, mutta saimme asiat hoidettua ihan mukavasti hänen kanssaan, joskin sosiaalinen keskustelu oli välillä vähäisempää.

Kävimme ottamassa Hop-on-Hop-off bussiin liput, jotta pääsisimme liikkumaan kaupungilla vaivatta eri nähtävyyksien välillä. Firmoja on Roomassa useita, enkä suosittele tätä josta me otimme liput, 110 Open Tour. Bussit eivät tulleet aivan luotettavasti vartin välein kuten luvattiin, joskus odotusaika oli pidempi, eivätkä kaikki odottajat mahtuneetkaan kyytiin. Nähtävyyksien selostaminen ei ollut kovin hyvää laatua ja kierroksella oli pitkiä pätkiä aivan hiljaista. Paljon muutakin olisi voinut niistä kertoa. Jotkut penkkien liittimet eivät toimineet lainkaan. Yläkannella ulkona näki hyvin, alapuolella huonommin. Kannattaa valita joku toinen linja! Me menimme lopulta vain noin yhden täyden kierroksen 48 tunnin lipuillamme (20e). Sinänsä ajatus on, pääsee kulkemaan päivän mittaa joutuisasti paikasta toiseen. Erilaisia palveluja voi vertailla netissä esim. http://www.rometoolkit.com/index.htm.

Turistikarttamme hyvä puoli oli toisella puolella oleva lyhyt selostus päänähtävyyksistä, jotta voimme olla varmoja että mitään korvaamatonta ei jää näkemättä epähuomiossa. Emme luonnollisesti mitenkään kyenneet näkemään ja ehtimään joka paikkaan ja esimerkiksi Vatikaanin museot jätimme toiseen kertaan. Vatikaanissa menimme ryhmän mukana, kävimme museossa lyhykäisesti, sikstiiniläiskappelissa tietenkin sekä vatikaanin Pietarinkirkossa. Colosseossa ja Palatinokukkulalla kävimme niin ikään ryhmän ja opastuksen mukana. Kävimme katsomassa Fontana di Trevin suihkulähteet, espanjalaiset portaat, Piazza Navonan ja Pantheonin. Vittorio Emanule II monumenttia ei voi välttää ja kaikessa prameudessaan se oli jotenkin luotaantyöntävä. Kunnes Pasi muistutti, että kaikki Rooman vanhat hienot rakennukset ovat todennäköisesti olleet yhtä luotaantyöntävän prameilevia ja ehkäpä tämäkin muistomerkki kerrostuu joskus raunioksi raunioiden joukkoon, kukapa tietää.

Vatikaanin oppaamme antoi meille vinkin kohtuullisesta hintatasosta. Jos Margareta pizza maksaa 4-7 euroa, kannattaa paikkaan mennä. Sama hintataso näet seuraa yleensä muissakin ruokalajeissa. Iltaruokapaikkoja löytää mukavasti Trasteverestä, joskin siellä osa paikoista on eräänlaisia turistipyydyksiä, jossa laadun ja palvelun suhteen tulee vähän mieleen liukuhihnaruokailu. ”Turisti-menun” hyvänä puolena on saada useita pieniä annoksia jossa pääsee maistelemaan erilaisia ruokia yhden edullisen aterian aikana. Tällainen monen ruokalajin ateria (pienillä annoksilla) saattoi irrota jopa kympillä. Ehkä en kuitenkaan useana iltana sellaista söisi, vaan kävisin myös muualla kaupungilla katsomassa tarjontaa.

Päivän lounaista sai myös joskus maksaa ja hyvä vinkki oli niin ikään Vatikaani-oppaamme take-away lounasvinkki, eli käydä ostamassa päivällä pizzaa kilotavarana myytynä take-away paikasta ja syödä vasta illalla varsinaisesti pöydän ääressä. Tämän teimmekin toisena päivänä, vaikka ei toisen päivän lounaassakaan mitään valittamista ollut. Joskus pöytään istahtaminen voi tulla yllättävänkin kalliiksi.

Olimme liikkeellä päivät aamusta iltaan ja majapaikassa kävimme tosiaankin vain nukkumassa. Maanantaina aloitimme aamulla varhain matkanteon kohti Torinoa (700 km) ja Pasi lähtisi vielä aikaisella iltalennolla kotiin Suomeen. Pääsimem asemalle ja junan kerrottiin ensin olevan myöhässä puoli tuntia. Seuraavaksi se oli myöhässä tunnin ja lopulta se peruttiin kokonaan. Tunnin päästä lähti juna Milanoon ja lopulta sain vaihdettua meidän lipun sinne, eivät meinanneet vaihtaa kun eri määränpää - vaikka matkan varrella. Milanon juna oli myöhässä puoli tuntia. En ole tottunut junien myöhästelyyn tai perumisiin täällä, koska tähän mennessä ne ovat aina toimineet hyvin ajallaan. Näytti siltä että Pasi ei ehtisi hakemaan tavaroitaan Torinosta, vaan joutuisi lähtemään niine hyvineen suoraan Milanosta Suomeen. Milanossa huomasin, että yksi Torinoon menevä juna oli puolestaan puoli tuntia myöhässä ja lähtisi viiden minuutin kuluttua! Sillä saattaisi juuri ja juuri ehtiä...Automaatista ei saanut enää siihen lippua kun se "oli mennyt", joten jonotimme lippukassalle ja juoksimme sataa junaan: ehdimme.

Torinossa aikaa viimeiseen mahdolliseen bussin lähtöön oli 50 minuuttia. Menimme metrolla kämpille, pakkasimme huippuvauhdilla Pasin laukut ja sieltä menimme taksilla linja-autoasemalle. Aikaa bussin lähtöön oli parin minuuttia. Pasi juoksi lippuluukulle ja minä juoksin laukkua raahaten viemään sen bussin matkatavaratilaan. Samaan aikaan kuljettaja ilmoittaa, että onhan meillä jo liput koska bussi on täynnä ja Pasi palaa luukulta tyhjin käsin. Työnsin matkalaukun bussin alatilaan välittämättä kuljettajan puheista; pyysin, rukoilin ja anelin, että ottaisivat kyytiin vielä yhden. Lopulta kuljettaja kyllästyi aneluuni ja lupasi ottaa yhden. Juoksimme takaisin luukulle ostamaan lipun ja ravia takaisin bussille. Phuh! Mitä tästä opimme? Matkan ketjuttaminen yhtenä päivänä kuljettavaksi on taloudellista ja säästää aikaa perillä oloon, mutta ei välttämättä aivan järkevää.