Viikonloppureissulle! Starttasimme Michellen kanssa perjantaina heti aamukahdeksalta tahoiltamme rautatieasemalle. Suuntaisimme ensin Emilia-Romagnassa sijaitsevaan Reggio nell'Emilian kaupunkiin. Päivästä tuli lämmin ja aurinkoinen, iltapäivällä oli +17 astetta ja aurinko paistoi. Michelle oli varannut meille kivan hotellin (La Posta) ihan keskeltä kaupunkia, keskeisen Piazza Granden tuntumasta. Yön hinta oli 53 e/ 1 hh huone. (Ainoana miinuksena se, että olimme erikseen pyytäneet savuttomia huoneita ja minun huoneeni oli kyllä ex-tupakoivien huone, mutta haju ei ollut sietämätön vaan siihen tottui) Olimme katsoneet molemmat tahoillamme reitin rautatieasemalta hotellille, mutta kuka lie tällännyt rautatieaseman karttapalveluun nettiin, ei kyllä alkuunkaan tiennyt missä se oli. Turvauduimme omiemme sijasta mittarilliseen kumijalkaan ja löytyihän se hotellikin sieltä.
Kaupungin vanha kävelykeskusta oli täälläkin ”se juttu” ja kävelimme sitä ristiin rastiin. Kadut olivat pieniä ja mutkikkaita, mutta eivät niin kapeita kuin Genovassa. Tunnelma oli rauhallinen, uinuva. Kellään ei ollut kiire minnekään. Söimme lounasta (gnocchi tomaattikastikkeessa tai pizza + talon punaviini, yht. 10e) ja kävelimme lisää. Illalla kävimme syömässä Piazza Granden varrella olevassa ravintolassa, jossa söin porsasta omenakastikkeessa ja paistettuja perunoita. Olimme oppineet että Emilia-Romagnan alueella valmistetaan monia erilaisia Lambruscoja, joten nautimme pienen pullon tarjoilijan suosittelemaa Lambruscoa ruuan kanssa.
Meillä ei ollut vielä tietoa mihin päänsä seuraavana iltana kallistaa, koska alkuperäinen suunnitelmamme, Bologna, oli kokonaan myynyt normaalihintaiset huoneensa ja vain keskustan ulkopuolella oli huoneita vapaana jos halusi selvitä alle satasen yö, kuten me halusimme. Menimme illallisen jälkeen yöllä nettiin ja varasimme Bolognan ulkopuolelta Villanova nimisestä kylästä hotellihuoneet (80 e / 1hh huone)
Päätimme seuraavana aamuna mennä Modenan kaupunkiin joka olisi Reggio Emilian ja Bolognan välissä. Modena oli mukava, mutta ei yhtä tunnelmallinen kuin Reggio Emilia. Syynsä oli varmasti myös säällä, päivä oli viileähkö ja pilviä alkoi kerääntyä taivaalle. Kävimme eräässä viinikaupassa, jossa oli viinien tapaan myös Balsamicoa erilaisina vuosikertoina, kallein pullo taisi olla 25 vuotta vanha ja 400 e hintainen. Jätimme sen vielä kypsymään Michellen ottaessa muutamia nuoria pikkupulloja ja itse otin purkin jotain hyytelön näköistä, joka oli tehty omenasta ja Balsamicosta. Katselimme myös rivikaupalla erilaisia Lambruscoja, mutta emme ottaneet kannettavaksemme enempää.
Löysimme jonkun vaiston ohjaamana vanhan kaupungin ja keskeisen piazzan, jossa oli jonkinlaiset antiikkimarkkinat meneillään. Siellä oli myös turisti-info, jossa pistäydyimme. Saimme suosituksen lounaspaikoista, mutta ne eivät sattuneet eteemme. Viimein päätimme suunnata erääseen, joka olisi menomatkalla rautatieasemalle. Laukut alkoivat jo jonkin verran painaa, kun Modenassa ei ollut paikkaa minne olisi voinut ne jättää. Liikkeellä ei näyttänyt olevan paljoakaan ihmisiä sillä suunnalla, paitsi eräässä kohden näkyi ryhmä ihmisiä. Tämä ryhmä jonotti ainoaan näkemäämme trattoriaan, joka oli jo pullollaan lounastavia asiakkaita. (Jos kaipaat liikeideaa: lähde Modenaan ja perusta hyvä pizzeria. Asiakkaita varmaan riittäisi!)
Jätimme siis Modenan taaksemme nälkäisinä ja suuntasimme toiveet Bolognaan ja lounaaseen. Jätimme laukkumme rautatieaseman säilytykseen (5 e /5 tuntia ja sen jälkeen alkavalta tunnilta 0,70 e/tunti) Pienen kiertelyn jälkeen löysimme hyvän pizzerian, minne onneksi pääsimme sisälle vaikka sulkemisaika oli juuri käsillä. Söin pizza Capricciosan, joka oli aivan kelvollinen, vaikka ei parhaita syömiäni). Kokemus Emilia-Romagnan alueen hintatasosta Torinoon verrattuna on yhdellä sanalla kuvattuna: kalliimpi.
Kiertelimme aikamme suurelta tuntuvaa kaupunkia. Asukkaita siellä on joidenkin lähteiden mukaan noin 400 000, mutta suuremmalta se tuntui. Eräällä kadulla oli valtava tungos ihmisten huomion suuntautuessa johonkin taloon ja sen oveen. Välillä kuului valtavaa kiljuntaa ja juoksevia tyttöjä survoutui lähemmäs ovea. Emme päässeet ohittamaan väkijoukkoa vaan puristuimme muiden joukkoon. Kysyin eräältä tytöltä kuka siellä oikein oli: Justin Bieber!
[Kuka? Justin Drew Bieber (ääntäminen IPA: [ˈbiːbər], s. 1. maaliskuuta 1994 London, Ontario, Kanada) on kanadalainen laulaja-lauluntekijä, jonka tyylilajeja ovat pääosin pop ja R&B. Bieber on niittänyt erityistä suosiota nuoren naisyleisön keskuudessa ja hän onkin tällä hetkellä maailman menestyneimpiä teinitähtiä. Hänen albumejaan on myyty maailmanlaajuisesti 15 miljoonaa kappaletta. Lähde: Wikipedia 24.3.2013]
Päätimme lähteä suunnistamaan hotellille. Kysyimme vielä turistineuvonnasta meno-ohjeita ja saimme ohjeen hankkiutua bussiin 14 ja jäädä tietyllä pysäkillä pois ja hotelli olisi siinä lähellä. Ensin piti kuitenkin hakea matkalaukut säilytyksestä. Menimme bussilla rautatieasemalle ja tulimme takaisin toisella. Menimme pysäkille, josta bussi 14 menisi ohi. Varmistimme että suunta on oikea ja nousimme bussiin. Tupakkakaupasta ostettu bussilippu kelpasi tunnin ajan. Kun Michelle pääsi istumaan, hän syötti hotellin osoitteen puhelimensa navigaattoriin. Onnistuimme jäämän oikealla pysäkillä pois ja samalla Michellen puhelin löysi meidät ja hotellin ja loi meille reitin: 45 minuutin kävelymatka! Samalla kun tuskailimme tilannetta (bussi kääntyi muualle eikä hotellin suuntaan), näimme taksin ja hyppäsimme siihen. Taas kerran saimme siis kiitellä netin karttapalvelua - tai henkilöä joka syötti hotellin koordinaatit karttaan. Tiedoksi hänelle: hotelli sijaitsee kilometrikaupalla ihan muualla, kuin kartalle pistämäsi täppä on!
Hotellin takana oli suurehko automarket / ostoskeskus, jossa kävin illalla kävelemässä. Michelle laittoi viestiä että hän menee peiton alle ja pysyy huoneessa lopun iltaa. Ostin huoneeseen leipätikkuja iltapalaksi. Tarkoitukseni oli katsella huoneessa jotain Youtube videoita aikani kuluksi tabletilla, mutta ei se saanut yhtäkään ladattua nähtäväkseni. Huone oli todella mukava ja suuri (paljon suurempi kuin vuokrahuoneeni Torinossa!), lämmin ja ylellinen. Sateen rummuttaessa ikkunaa harmaassa illassa oli mukava oleskella lämpimässä ja väljässä huoneessa.
Aamiainen oli hyvä, ja vaikka makeaa oli tarjolla montaa sorttia, löytyi myös munakasta, kinkkua, kalkkunaa, juustoa ja paahtoleipää. Hotellivieraita oli paljon ja varmaan suuri osa bisnesmatkailijoita, jokin bussikin oli parkkeerattuna hotellin pihassa. Kymmeneltä aloimme tehdä paluumatkaa Torinoon ja matkaahan sitten riitti. Reseptionisti kertoi meille että bussipysäkki olisi 20 minuutin kävelymatkan päässä tai hän voisi tilata meille taksin. Varmaan minun innoituksellani lähdimme taivaltamaan kohti Villanovan keskustaa ja bussipysäkkiä. Meillä olisi siis 20 minuutin kävelymatka, reilun vartin bussimatka ja sentään tunti ja 40 minuuttia aikaa junan lähtöön - mutta kuinkas kävikään?
Bussipysäkki kyllä löytyi, jokseenkin kaiketi kerran tunnissa menevine busseineen, mutta kun satuimme tyhjälle taksitolpalle, päätimme ottaa taksin. Tosin yhtään ei näkynyt, mutta Michelle soitti tolpassa mainittuun numeroon. Vieressämme oleva tolppa pärähti iloisesti soimaan, vaikka puhelimen luuri / puhenappi siitä oli kyllä poistettu. Siitä ei siis tullut apua. Michelle soitti toiseen taksinumeroon josta hänen pyyntöönsä vastattiin ”non capisco”. Päätimme lähteä taivaltamaan kohti epäilemäämme Bolognan suuntaa. Näin tien toisella puolella bussipysäkin jossa oli bussia odottelevan näköinen nuori mies. Tummasta ihosta päättelimme hänen puhuvan muutakin kuin italiaa ja onneksemme hän taisi ranskan lisäksi englantia! Hän kertoi että bussi tulee aivan pian (klo 11.07) ja menisi rautatieaseman lähelle. Hän lupasi vielä ohjata meidät sieltä oikeaan suuntaan. Hän oli camerunilainen kolme vuotta insinööriopintoja Bolognassa suorittanut opiskelija. Nostimme hänelle hattua, hänhän opiskeli luonnollisesti italiaksi! Tämä ”Even” (tai jotain vastaavaa) lopulta kysyi, oliko meillä bussilippuja. No eihän meillä ollut. Michelle päätti että nyt riitti tämä seikkailu ja pyysi Eveniä soittamaan meille italiaksi puhuen taksin. Hän ystävällisesti soittikin ja puhelun päätteeksi tuli bussi. Even vielä kysäisi kuljettajalta joitain ja ilmoitti meille, että kuljettaja kyllä myy lippuja. Hetken epäröityään Michelle ilmoitti, että menisimme taksilla kun olimme sen kerran tilanneet. Odotimme, odotimme ja odotimme.
Kaksi taksia meni ohi, joille kiivaasti huidoimme, mutta ne olivat varattuja ja olkia nostellen ajoivat ohi. Jouduimme karvaasti toteamaan, että klo 11.40 Torinoon menevä juna meni meiltä ohi. Niin siinä vaan kävi, että tunti vierähti ja toinen bussi oli pian tulossa. Silloin näimme taksin, joka etsivästi ajoi pysäkkimme ohi (etsien luultavasti murtaen italiaa puhuvaa miestä), mutta päätimme, ettemme enää tunnin odotuksen jälkeen siihen mene. Klo 12.07 bussi tulikin siinä samassa. Pyysin kuljettajalta kahta lippua, mutta hän sanoi, että liput ovat loppuneet. Menimme kuitenkin bussiin, vaikka kuljettaja varoitteli meitä tarkastajasta. Istuimme matkan nenä lasissa kiinni, mutta onneksi ei tarkastajia ollut pyhätunteja tienaamassa.
Kuin ihmeen kautta mustavalkoinen karttakopiomme ohjasi meidät jäämään oikealla pysäkillä pois bussista ja vielä kävelemään oikeaan suuntaan rautatieasemalle. Kävimme ostamassa liput seuraavaan junaan, joka menisi ensin Milanoon ja siellä olisi toinen junamatka Torinoon. Vaikka kuinka yritimme, emme onnistuneet ostamaan vastakkaisia /vierekkäisiä paikkoja ja kävimme neuvonnasta kysymässä saisimmeko vaihdettua paikat. Ensimmäinen mies luukulla sanoi että vaihto ei onnistu, mutta kysäisi vielä toiselta virkailijalta, joka sanoi että vaihto kyllä onnistuisi. Hän pystyisi vaihtamaan paikat välille Bologna-Milano, mutta ei enää välille Milano-Torino. Hän ohjasi meidät menemään lipunmyyntiin, jossa molemmat paikanvaihdot hoituisivat. Lipunmyynnissä tyytyväinen virkailija ilmoitti Michellelle, ettei hän ymmärrä englantia. Sain sitten sepustettua tahtomme italiaksi, johon hän ilmoitti, ettei kykene sitä tekemään. Luovutimme ja päätimme istua ostamillamme paikoilla. Siinä vaiheessa kello olikin jo yksi. Lähtiessämme rautatieasemalta, näimme junan, joka menisi suoraan Torinoon! Lipunmyyntiautomaatti tai netti ei ollut sitä junaa meille ilmoittanut, emmekä sitten siihen pyrkineet. Tuli sellainen lannistunut olo, että joko juna matkaisi tuhottoman kauan pikkuasemille pysähdellen tai meidän lippumme eivät siihen kelpaisi. Junamme lähtisi klo 13.40 ja päätimme käydä jossain haukkaamassa lounasta ennen sitä. Menimme läheiseen pizzeria-kahvilaan, joka oli niin tupaten täynnä, että lopulta otimme sieltä voileivät mukaamme ja teenikin jäi juomatta kun jouduimme säntäämään junalle.
Loppumatka menikin kommelluksitta ja hotellilta lähdön jälkeen reilun seitsemän tunnin kuluttua olin vihdoin kotona. Tuli sellainen ahaa-elämys matkalla, että olisi pitänyt katkaista viikonloppureissu siihen hetkeen, jolloin lauantai-iltana haimme matkalaukut säilytyksestä Bolognan asemalta. Sateinen kahdeksaan asteeseen viilennyt keli oli latistanut matkailuintomme. Olimme esimerkiksi Bolognasta yrittäneet saada järjestettyä sunnuntaiksi viinitilakäynnin, mutta sekin tyrmättiin sateeseen ja kylmään säähän vedoten, sanoen ettei sunnuntaina sellaista järjestettäisi.
Kotiin paluukaan ei ollut mieltä ylentävä, lämpötila oli laskenut viiteen asteeseen ja huoneeni oli jäätävän kylmä. Jonkun aikaa täällä värjötin patterit kylmänä ja tunti sitten soitin vuokraemännälle. Onneksi pieni huone alkaa jo lämmetä vaikka jalat ovat vielä kohmeessa, eihän tämä koneella kököttäminen kyllä yhtään auta asiaa.
Mutta kaiken kaikkiaan, mitä tästä opimme? Näkemämme kaupungit olivat kivoja, niistä tunnelmallisin oli Reggio Emilia. Jos ajatuksena on kierrellä kaupunkeja, ei sateinen sää siihen oikein innosta. Pitäisi ehkä sitkeästi vaihtaa suunnitelmaa ja valita tilalle sisäkohteita. Tällä kertaa Michellellä ei ollut intoa museokierroksiin, joten Bolognan näkeminen sateessa jäi vähemmälle. Hotelli ydinkeskustassa tekee matkailun helpommaksi, vaikka minusta on kyllä ihan kiva seikkailla siellä ja täällä - joskaan jälleen kerran esimerkiksi Villanovan kylä sateessa ja kylmässä pari tuntia seisoskellen menetti jo sitä tuoreinta hohtoaan. Mutta tämmöistä matkailu välillä on. Ei kun kohti uusia seikkailuja!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti