Sosiologiasta (social structure and personality -kurssi) on tulossa huomenna. Se on kolmen esseen tentti ja se enemmän hermostuttaa, että millaisia kokonaisuuksia olen onnistunut opettelemaan ja miten hyvin ymmärrän termien sisällään pitämien kokonaisuuksien rajoja. Että puhuisi asiasta, eikä asian vierestä. Aine on tähän mennessä ollut hyvin teoreettinen, olemme esimerkiksi miettineet millaisia ovat sosiaaliset struktuurit ja miten ne vaikuttavat ihmisen käytökseen verrattuna vaikka kulttuurisiin tekijöihin. Olemme pohtineet erilaisia kulttuurisia kaavoja ja niiden merkitystä toisiinsa, käyttäytymiseen tai erilaisiin ilmiöihin tutkimusten valossa. Olemme oppineet erilaisia teoreettisia tapoja hahmottaa itseä suhteessa ympäristöön, sekä pysyvämpiä kaavoja että tilanteittain vaihtuvia.
Business leadership -kurssi etenee mystistä menoaan. Kurssi tuntuu erittäin vaikealta konkretisoida, jotenkin tuntuu kuin tekisi valtavaa palapeliä eikä vielä tiedä mikä kuva siitä syntyy. Kurssi ei sinänsä etene samalla tavalla asiasta toiseen kuin muut kurssit, vaan asiat jotenkin kasaantuvat toistensa päälle ja lomiin. Välillä tuntuu että koko ajan puhutaan samasta asiasta (ja tavallaan puhutaankin) ja on hyvin vaikea saada tartuttua näihin saman asian eri kohtiin. Opettaja ”piinaa” meitä kysymyksillä: ”Jos IPad oli vastaus, mikä oli kysymys?” tai ”Mikä oli tämän yritysjohtajan visio”. Mutta hän ei koskaan kerro oikeita vastauksia, vaikka mekään emme yleensä niitä keksi. Luen pientä kirjaa välillä uudestaan sieltä täältä tulematta koskaan asian kanssa yhtään fiksummaksi. Opettaja sanoi että kirjan vaikeus on siinä, että joka luvussa tunnutaan puhuvan samasta asiasta, mutta ihan pienellä erolla. Samoin minusta tuntuu että kaikki luennot puhumme ihan samoista asioita, pienillä eroilla. Ehkäpä tässä vaan pitää odottaa ja katsoa, että huomaanko joku päivä osaavani käyttää tätä tietoa jollain tapaa, huomaanko joku päivä oivaltavani tai osaavani ajatella jollain tietyllä tavalla. Hrrr, entäpä jos tällaista havahdusta ei tapahdu?
Amerikkalaisten järjestämä vierailevien puhujien päivä. Kuuntelimme Ferretti luxus-jahtien yrityksen insinööriä, tietokoneella musiikkia luovaa professoria ja taloustieteilijää. Kaikki mielenkiintoisia erilaisia näkemyksiä maailmasta jossa elämme.
Viimeinen kurssini on alkanut kaksi viikkoa sitten, mutta en ole vielä käynyt yhdelläkään tunnilla. Huomenna toivottavasti selviää, pääsenkö ylipäätään enää mukaan koko kurssiin, vai olenko jo toivottomasti ja peruuttamattomasti jäljessä muista. Kukaan ei ole kuitenkaan vielä tullut sanomaan, että en voisi sinne osallistua. Minusta on alkanut tuntua, että poissaoloilla pelottelu on lähinnä tehty amerikkalaisia nuoria varten, jotka ilmeisesti muuten matkustelisivat ympäri Eurooppaa koko lukukauden. Ehkäpä olen ainoa joka ottaa näin kirjaimellisesti kaikki ohjeet ja varoitukset? Liian tunnollinen?
Tämä ei totta vieköön ole mitään aikuisopiskelua, millään tavalla. Meitä kohdellaan kuin yläasteikäisiä Suomessa ja osa myös käyttäytyy samalla tavalla. Jos vertaan näitä opiskelijoita Suomessa yliopiston opiskelijoihin, niin nämä kyllä tuntuvat paljon lapsellisimmilta. Paitsi että täältä puuttuu lähes kokonaan aikuisopiskelijoiden kasti, nämä parikymppiset nuoret tuntuvat olevan täällä lähinnä opiskelemassa kieltä ja matkustelemassa. Kukaan ei ole tuonut julki mitään muuhun oppimiseen tähtääviä päämääriä. Tavallaan erittäin suuri harmi, koska opettajat ovat motivoituneita, kansainvälisiä ja korkeatasoisia. Ovathan he korkeatasoisia varmasti meidän jokaisen kotiyliopistossakin, mutta täällä olisi mahdollisuus saada niin valtavan laajaa monitieteellistä näkökulmaa erilaisiin asioihin. Jo pelkästään tämä meidän kaikkien (tai useimpien) ihmisten erilainen kulttuuri ja hyvin suuri mielipiteiden erilaisuus, on suuri rikkaus. On hauska kuunnella esimerkiksi miten Italian kulttuurin opettaja perustelee erilaisia kulttuurin erityispiirteitä, nämä hänen valitsemansa perustelut paljastavat toisella tasolla asioita kulttuurin syvistä kerroksista, kuin mitä hän todennäköisesti oivaltaakaan.
Olen ulkomaalainen. Tämä on kummallinen ja hyvin opettavainen kokemus sinänsä. En ole tottunut olemaan ulkomaalainen enkä ole aikaisemmin kokenut miltä tuntuu "kotimaista parempana ihmisenä pitäminen" ulkomaalaisen näkökulmasta. En tiedä osaanko selittää. Uskon että monet ihmiset kotimaassaan katsovat jollain tavalla olevansa ylempiä / parempia / oikeampia ihmisiä kuin ulkomaalaiset / maahanmuuttajat / vierasmaalaiset. Tämä on hyvin eurooppalaista suurimmassa osassa Eurooppaa, luulen. On hyvin opettavaista joissain tilanteissa aistia tätä toisista ihmisistä ollen itse se väheksytympi, kasvoton, huonosti kieltä osaava ulkomaalainen. Tämä avaa miettimään omia ennakkoluulojaan ja stereotypioita joita totta vie riittää. En tiedä minkämaalaiseksi minua useimmiten luullaan, muutamia kertoja on jostain syystä luultu norjalaiseksi. [Ehkäpä hassu piponi tuo mieleen jonkun lappalaistyylisen neljän tuulen hatun.] Silti ”skandinaavisen ylemmyydentuntoisesti” ajattelen, että miten näin voidaan suhtautua sentään skandinaaviseen, pohjoiseurooppalaiseen ihmiseen. Mitä jos näyttäisin itäeurooppalaiselta? Oletanko siis automaattisesti, että minuun suhtauduttaisiin paheksuvammin kuin nyt? Mihin stereotypiaan perustan tämän? Haluan vielä lopuksi sanoa, että ei minua täällä mitenkään avoimen julkisesti kukaan paheksu, puhun ihmisyyden pohjalla asuvasta kotimaisuuden parempana pitämisestä, en varsinaisesta rasismista. Nämä ovat jotain melko abstrakteja, mutta jollain tapaa joskus ihmisistä aistittavia asioita. Ehkäpä ne ovat vain ylipäätään vierasta kohtaan tunnettavaa epäluuloa? Ehkä epäluuloinen olenkin minä, eikä ne muut?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti