Silti tämä on vain jonkinlaista leikkiä ja feikkiä, koska tämä on väliaikaista. Olen täällä vain katsomassa, miltä yksin oleminen näyttää. Minulla on koko ajan vahva sidos perheeseeni ja ystäviini Suomessa ja olen täällä saanut tutustua moniin ihaniin ihmisiin. Minulta oli tietoinen valinta pyrkiä verkostoitumaan ennen tänne tuloani. Päätin etukäteen, että jos tielleni sattuu joku ihminen, jonka kanssa voin viettää sosiaalista elämää, niin tartun heti tilaisuuteen. Päätin etukäteen että otan tämän kaupungin haltuuni, kävelen sitä ristiin rastiin, ajelen eri liikennevälineillä, käyn paikoissa ja puhun italiaa. Hoidan yksinkertaiset asiani italiaksi, vaikka se tarkoittaisi kolmen sanan sanomista kolmen lauseen sijasta. En anna periksi houkutukselle puhua englantia jos voin sitä välttää. Päätin tavata ihmisiä ja ottaa monella tasolla kontaktia tähän kulttuuriin ja katsoa mitä tämä kaikki ihan oikeasti on. Olen tarttunut hetkeen, mennyt, puhunut, katsonut.
Kokemus kulttuurista tapahtuu monella tasolla. Toisaalta kieliopintojen kautta, toisaalta italian kulttuurin luennoilla. Toisaalta kokkauskurssilla, ja toisaalta kaikkia erilaisia opettajia seuraamalla. He ovat kaikki kulttuurin muovaamia yksilöitä ja kertovat olemassaolollaan ja käytöksellään tarinaa kulttuurista. Asioiden hoitaminen täällä ’ulkomaalaisena’ antaa omaa käsitystään mitä se olisi jos ihan OIKEASTI täällä asuisi, minähän asun täällä vain leikisti, kuitenkin. Jokainen kahvilakäynti, kaupassakäynti tai ravintolareissu kertoo jotain lisää. Jokainen matka jonka saan tehdä eri kaupunkeihin tai kyliin, avaa uuden ikkunan katsottavaksi, näyttää uuden oven josta astua sisään.
Onko tänään ollut tavallinen arkipäivä? En oikeastaan tiedä sitä, koska en usko että on olemassa tavallista päivää. Ja toisaalta jokainen päivä on tavallinen, jos niikseen tulee. Katselin maanantaina videolta Steve Jobsin puhetta valmistuville opiskelijoille. Hän kertoi kuulleensa, että jos joka aamu sanoo että tämä on elämäni viimeinen päivä, niin on yhden kerran oikeassa. Me olemme täällä väliaikaisesti, elämässä omaa tavallista tai epätavallista elämää. Jos tämä olisi elämäsi viimeinen päivä, oletko viettänyt sitä siten, kuin haluaisit viettää elämäsi viimeisen päivän? Jos vastaus on myöntävä, hienoa. Jos vastaat kieltävästi, tee jotain!
Heräsin vähän liian aikaisin, mutta en saanut enää unta. Kävin suihkussa, olin taas iloinen lämpimästä vedestä, mitä en vieläkään oikein usko suihkusta saavani, vaikka sitä joka aamu on tullut. Keitin kupillisen teetä pullovedestä. Alkuun keitin hanavettä, mutta kun siitä tuli jo muutaman kerran jälkeen pois kaavittava paksu ”möhnäkerros” keittimen pohjaan, niin rupesin pari viikkoa sitten tekemään teeni pulloveteen. Olin taas unohtanut käydä leipäkaupassa, joten piti turvautua leipätikkuihin, jotka täällä ovat onneksi vähän paksumpia kuin valmiiksi pakatut ravintolatikut Suomessa. Laitoin päälle paksuja siipaleita kermaista juustoa. Jäin vielä lukemaan puoleksi tunniksi ennen koululle menoa luettavaksi määrättyä artikkelia, joka kuului tämän viikon lukupakettiin Italian kulttuurista. Siinä puhuttiin italialaisen perheen ja naisen elämästä ja niissä tapahtuneista muutoksista vuosikymmenien aikana. Artikkeli tosin tuntui olevan 1990-luvulta ja osa tiedosta taisi olla vanhaa. Vai ovatko italian avioeroprosentit todellakin alle kymmenen prosentin luokkaa, vieläkin? Vaikea uskoa.
Metroasemalla totesin, että maanantaina leimattu viikon lippu oli todellakin lakannut toimimasta. Jouduin taas luikahtamaan metron porttien välistä jonkun edellä menevän peesissä. Täytyy muistaa päivällä käydä pyytämässä uusi lippu. Luennolla käsittelimmekin tänään katolisen kirkon ja uskonnon vaikutusta, koska aihe on uuden paavin myötä ajankohtainen juuri nyt. Kesken luennon kuuntelimme käytävästä kuuluvaa riehakasta mekkalaa. Mekkala tuli lähemmäs ja pian luokan oven lasista näkyi iloinen kurkisteleva nuorten miesten joukko. Hetken kuluttua ovi avattiin ja riehakkain miehistä astui sisään. ”Minä olen juuri valmistunut ja juhlin sitä. Tämä on minun koko jalkapallojoukkueeni. Voimmeko tulla sisään luokkaan, jotta joku ottaisi ryhmäkuvan meistä kaikista teidän kanssanne?” (Suurin osa opiskelijoista oli amerikkalaisia nuoria naisia) Ryhmityimme sitten vähän hämillisinä iloisen joukon lomaan ja kuvat otettiin, hurrattiin ja onniteltiin, jotkut vaihtoivat poskisuudelmia. Lopuksi tämä juhlakalu jätti osoitteen ravintolasta, jossa tänä iltana alkaisivat juhlat keskiyön jälkeen ja jonne olimme kaikki kutsuttuja. Hän ja toverinsa jättivät vielä taululle nimensä ja puhelinnumeronsa. He kiittivät professoria ja pahoittelivat häiriötä ja pyyhkäisivät ulos luokasta yhtä nopeasti kuin olivat tulleetkin. Toivottavasti tytöt tarttuivat kutsuun ja aikovat mennä!
Kolmen tunnin luentopaketin (klo 11.15–14.15) puolivälissä on vartin tauko. Menin koulun täpötäyteen ravintolaan ja ostin sieltä kupillisen hedelmäsalaattia ja tuoreista appelsiineista puristetun mehun (yht. 4,50e). Lounastauko on hyvin lyhyt, ja jos jäät tilaamaan jonkun ruoka-annoksen, myöhästyt yleensä tunnilta vaikka annokseksi purematta nielisit. Se on sikäli harmillista, että lounasaikaan ei ole lounastaukoa. Tauot ovat pituudeltaan vessa/tupakkataukoja, vartin tauko on yleensä lajissaan pisin, mitä on.
Koulusta en palannutkaan metrolla kenenkään selkään painautuneena porttien ohi, vaan otin bussin ja ajoin sillä GTT:n (Torinon liikennelaitos) toimistoon. Valitsin vuoronumeroautomaatilta kolmesta vaihtoehdosta yhden ja minua ennen oli vain yksi asiakas. Hän päätyi pitkän neuvottelun jälkeen täyttämään jotain pitkää lomaketta vuorollaan tiskillä, eikä ollut puhettakaan siitä, että hän olisi täytellyt lomakkeensa jossain sivummalla. Huomasin pienen ärtymyksen nostavan päätään, kunnes huomasin suitsia sen, olen päättänyt etten ärsyynny mistään näistä kokemuksista; minähän olen kuitenkin vain käymässä täällä, vieraana ja ulkomaalaisena tässä maassa. Sain vuorollani selitettyä italiaksi asiani: viikon voimassa oleva lippuni ei toiminut enää. Sain uuden lipun ja ajoin täydessä bussissa kotiin. Seisoin mennen tullen, koska liikkeellä tuntui olevan kaikki kulmakunnan vanhukset. No oikeasti ikärakenne täällä vaan on niin paljon vanhempi kuin esimerkiksi Helsingissä, ja sen kyllä näkee busseissakin. Oliko se niin, että 60 % asukkaista on yli 65 -vuotiaita? En olekaan enää ihan varma.
Keittelin kaasuliedellä pastaa, sekoitin siihen öljyä ja pestoa, raastoin päälle parmesaania ja ripottelin mukaan aurinkokuivattuja tomaatteja, joita olin ostanut irtomyynnistä kaupasta. Ihania pieniä kirsikkatomaatteja, ei voi puhua samana päivänäkään purkkitavaran kanssa. Join sen kanssa lasillisen mansikkakuohuviiniä (alkoholia vain 7 %) ja napostelin päälle pistaasipähkinöitä (tuotettu amerikasta) ja päädyin tähän sängylle kirjoittelemaan näitä ajatuksia ylös. Tämän jälkeen ohjelmassa on loppuilta itsekseni kotona: huomisen sosiologian artikkeleita on vielä lukematta, samaiseen kurssiin pitäisi tehdä lähiviikkoina valmiiksi essee jota olen jo aloitellut, voisin vähän jatkaa sitäkin. Sen lisäksi olisi suunnitteilla viikonloppureissua, johon voisin varata majoituksia. Sitten iltapesut ja lakanoiden väliin, kahden peiton alle. Kauluri kaulaan, pipo päähän ja pipon alla unta palloon. Kohti uutta, tavallisen epätavallista päivää.
*******
Seuraavana päivänä.
Arvaa mitä tämä tarkoittaa?:
KEVÄT on tullut***KEVÄT on tullut
KEVÄT on tullut***KEVÄT on tullut
Jäätelöbaari tänään koulumme lähellä; jonoa ulos asti:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti