Ruokaa sielulle ja ruumiille

Reilu kuukausi on vierähtänyt Torinossa ja opiskelujen parissa ensimmäinen kuukausi on ohi. Uutena oppiaineena on alkanut Italian Cuisine - arvaatte varmaan, että ruokaahan siellä tehdään. Kokoonnumme 12 oppilaan voimin opettajamme kotiin, jossa hän tyttärensä ja miehensä avustuksella näyttää ja toteuttaa kanssamme erilaisia italialaisia neljän ruokalajin aterioita. Teemme ensin antipastoa, sitten primi piatin (pasta- tai riisiruuan), sitten secondi piatin eli pääruuan (liha- tai kalaruuan) ja lopuksi vielä jälkiruuan. Sen päätteeksi katamme pöydän ja istumme nauttimaan ateriaa paikallisen viinin kera. Tämä kurssi on yksi niitä kokemuksia, jotka sinetöivät tämän kulttuurikokemuksen syväksi ja rikkaaksi. Ensimmäisellä kerralla mieleenpainuvin ruoka olivat gnoccit, joita en ollut ennen syönyt. Ne ovat pieniä pastan näköisiä simpukan muotoisia pampuloita, mutta ne keitetään keitetystä perunasta, jauhoista ja kananmunasta tehdystä pastataikinasta. Teimme niitä sekä juustoisen vaalean kastikkeen kera, että punaisen tuoreista tomaateista tehdyn kastikkeen kera. Ja reseptit tulevat kyllä aivan varmasti kotiin!

Opiskelu jatkuu muuten sillä tahdilla, että olisi koko ajan lisää lukemista. Lukeminen on ehkä hivenen nopeutunut, jos joku kappale on mahdoton ymmärtää, hyppään yli ja yritän ymmärtää seuraavaa kohtaa. Osa luetuista teksteistä on helpohkoja, osa taas ei. Italian intensiivikurssimme viimeinen viikko pyörähtää huomenna käyntiin enkä tosiaan jatka sitä täällä enää. Harmi, mutta näin on pakko tehdä koska se on aikaa vievä ja ainoa aine jota voin jatkaa syksyllä Suomessa.

Olen tullut hyväksi tutuksi ja ystäväksi tänä aikana Michellen kanssa ja kävimme viikonloppureissulla Genovassa yhdessä. Genova oli hyvin erilainen kokemus ja kaupunki kuin Torino ja ligurialaiset ihmiset erosivat aika paljon piedmontelaisista, vaikka vain kahden tunnin junamatkan päässä täältä ovatkin. Ulkoisesti he tuntuvat olevan lyhyempiä ja pyöreämpiä ja sisäisesti ajatellen ehkä jotenkin helpommin lähestyttävämpiä, mitä nyt ehdimme saada kokemusta erilaisista ihmistä ravintoloissa, kahviloissa, hotellissa, museoissa jne. Ei mikään syvällinen analyysi siis.

Genovassa ensin iski silmään mutkaiset kadut ja kukkulainen maaston muoto. Vanhassa kaupungissa taas ensimmäinen huomio oli entistä mutkaisemmat ja vain metrin-parin levyiset pienet kujat. Hotellimme oli pienellä sivukujalla ja mukavasti aivan vanhan kaupungin tuntumassa, Agnello d’Oro ***(osoite: Vico delle Monachette 6, Genova, Italia), jossa yhden hengen huone maksoi kaikkineen 45 e. Hotelli oli erittäin siisti, persoonallinen, henkilökunta ystävällistä ja suosittelen sitä lämmöllä.

Kävimme syömässä lounaan aivan ihanassa kalaravintolassa niin ikään pienen kujan varrella, jonne johkaannuimme sattumalta matkalla hotellille. (Ristorante Cucina-Casalinga da Mario di Russo Aldo, osoite: Salita S. Paolo 28 R, Genova) Söimme ensin annokset pastaa (minä gnocceja ja Michelle pastaa), sen jälkeen Michelle otti miekkakalaa ja salaattia, minä otin päivän kalan grillattuna (en tuntenut mikä kala, mutta herkullinen nahkoineen grillattu kokonainen kala, litteähkö), pullo valkoviiniä ja pullo vettä, jälkiruuaksi kahvit ja minä vielä sorruin talon kermajäätelöön… Voi pojat mikä ateria! Ja hintaa tälle lystille tuli yhteensä kahdelta hengeltä 22 euroa. Illallinen ja seuraavan päivän lounas olivatkin lähempänä erilaisia turistikohteita ja hinnat luonnollisesti kaksinkertaistuivat - jos edes riitti.




Mitä sitten Genovassa muuta teimme kuin söimme? Ehdimme kierrellä historiallisen kaupungin ristiin rastiin (kymmeniä vanhoja palatseja ja kymmeniä Unescon maailmanperintö-kohteita), käyskentelimme vanhassa satamassa, kävimme katsomassa sisältä 1700-luvulta peräisin olevan kuninkaanpalatsin (erään heidän monista Italiassa sijaitsevista palatseistaan) sekä viimeistä viikkoa olevan Steve McCurryn valokuvanäyttelyn. Hänen valokuvansa henkilöhahmoista ovat hyvin väkeviä, mitä kaikkea hän on saanutkaan ihmisyydestä ikuistettua ja vangittua? Aivan uskomattomia valokuvia. Ensimmäistä kertaa olen katsonut valokuvapotretteja itku kurkussa, niin puhuttelevia nämä ympäri maailmaa otetut kuvat olivat. Niissä ei sinänsä ollut mitään traagista, ihmisten kasvokuvia tai kokonaisia hahmoja erilaisista heimoista ja erilaisista kulttuureista. Vanhoja silmiä nuorissa kasvoissa, säikähdystä, pelkoa, epätoivoa, uhmaa… Elämän koko kirjo. Suosittelen kokemaan jos tulee tilaisuus. Valokuvaaja myös kertoi osan satunnaisten malliensa elämäntarinoista ja ne muodostivat kiehtovan taustan kuville. Oli paimentolaisia, pakolaisleirin koululaisia, kaivoksissa työskenteleviä miehiä ja poikia, oli juhliin sonnustautuneita intialaisia, tiibetiläisiä ja afrikkalaisia.

Mutta opinnot eivät edisty blogia kirjoittamalla. Seuraavat 2 viikkoa minulla onkin aivan tauotta täällä vieraita, mikä on vaihteeksi hyvin, hyvin mukavaa!!! Yritän saada luettua vielä jotain tänä iltana ettei olisi toivottomasti jäljessä vaikka liipustelisikin välillä vieraiden kanssa kaupungilla.