Ivrea on noin 50 km pohjoiseen Torinosta ja pääsin taas vähän lähemmäs Alppeja. Paikallisjuna (regionale) lähti Porta Susan juna-asemalta, noin kymmenen minuutin metromatkan päästä kotoani. Tapasin Michellen asemalla ja 9.37 junalla puksuttelimme jo kohti Ivreaa. Pysähdyimme kerran matkalla Chivasso nimisellä asemalla ja vajaassa tunnissa olimme Ivreassa. Sisäänpääsy historialliseen kaupunginosaan oli 5e ja ostimme vielä varmuuden vuoksi punaiset hiippalakit portilta. Pieneen kaupunkiin tungeksi ihmisiä ja keskeiselle paikalle oli helppo löytää. Voi hyvällä syyllä sanoa, että siellä ei ollut näinä päivinä mitään muuta kuin tämä tapahtuma, todennäköisesti koko tavallinen muu elämä pysähtyi näiksi päiviksi. Mukulakivikatujen viereisten rakennusten ikkunat ja seinät oli peitetty paperein, verkoin tai vanerilevyin. Se näytti vähän pahaenteiseltä.
Näimme heti kaupunkiin tullessa päivän aloittavan paraatin ja käyskentelimme aurinkoisessa viileässä päivässä sinne tänne. Historiallisen kaupunginosan piazzat olivat selkeästi merkitty eri joukkueille, joista kaksi tai useampia joukkueita piti tiettyä kohtaa piazzasta ”kotiasemanaan”. Näillä asemilla oli parimetrisiä laatikkokasoja, kaikki täynnä appelsiineja. Appelsiinit olivat vanhaa satoa Sisiliasta, osassa näkyi selkeästi jo pilaantumisen merkkejä. Aluksi olin vastustanut päivää paljolti myös ruuan haaskuun takia, mutta eivät nämä appelsiinit olisi enää varmaan kaupaksi menneet. Puolen päivän jälkeen päätimme ottaa asemapaikat suurimman Piazzan toisesta päästä, missä pystyisimme seisomaan talon seinää suojaavien verkkojen alla. Nämä pingotetut verkot toivottavasti suojaisivat meitä myös lentäviltä appelsiineilta, näin toivoin. Toinen syy piazzan valintaan oli sen kotijoukkueen logo, joka mielestäni oli paljolti Porin Ässien tunnus ;-).
Odotellessamme piazzalle alkoi kertyä kaikenlaisia hevosajoneuvoja ja ratsukoita, kulkueita ja rumpaleita. Tuntui kuin olisi katsonut taikurin esitystä, missä täpötäydelle aukiolle kasaantuu aina vain enemmän ihmisiä ja eläimiä, eikä loppua näy. Juuri kun ajattelin että loppua ei tule lainkaan, alkoi kulkue hiljaa purkautua pois aukiolta ja tunnelma tiivistyä. Päällimmäisiä appelsiinikoreja nosteltiin alas, mutta aukio oli vielä täynnä ihmisiä. Osa alkoi hiljalleen siirtyä rakennusten vierille jalkakäytäville verkkojen alle ja viereemme ryhmittyi ensiapuryhmä. Tunsin tunnelman kiihkon tarttuvan ja hetken tunsin hinkua mennä piazzalle, osallistua johonkin hillittömään, tietämättä edes miksi. No, onneksi tämä tunne meni aika pian ohi sillä appelsiinit eivät ole mitään kovin lempeitä ammuksia. ”Rikkaat” hevosten vetämissä vaunuissaan, puvuissaan, kypärissään ja silmikoissaan ajoivat yksi kerrallaan piazzalle ja kiersivät sen kaksi taistelupaikkaa läpi. Heitä seurasivat jalkaisin liikkuvat ”köyhät”, joita odotti myös joukoittain appelsiinilaatikoiden luona.
Suomalaisena tiedät mitä on raivokas lumisota, vaikkapa kukkulan kuningasta leikkiessä ja samankaltaista oli totta tosiaan luvassa, tässä erikoisessa taistelussa. Appelsiineja ei suinkaan heitelty vaan niitä paiskottiin ilmeisen raivon vallassa vastustajia kohden. Suuri sympatia oli köyhien puolella, nämä raukat kun kulkivat taistelun melskeessä ilman kypäriä ja silmikoita. Myöhemmin näin useita pullottavia mustia silmiä ja verisiä kasvoja. Jotain mukaansatempaavaa tässä ehdottomasti oli.
Olimme kyllästyneet seisomaan verkkojen alla ja päätimme paeta piazzalta. Huomasimme kahlaavamme appelsiinimoskassa ja piti varoa liukastumista. Lähdimme talojen reunustamaa kapeaa katua poispäin piazzasta, kun huomasimme edessä seisovat hevoskärryt tukkimassa meidän ja muiden kävelijöiden eteenpäin pääsyä. Katsoin taakseni ja näin seuraavien kiesien kiertäneen jo melkein koko piazzan ja ne tulisivat juuri sinne missä me seisoimme! Teki mieli sännätä jonnekin karkuun mutta minnekään ei päässyt, kujan sivuilla talot, edessä kärryt ja toiset tulossa takaa. Valtava huuto ja mäiske lähestyi meitä kun köyhät seurasivat vaunuja ja paiskoivat vaunuissa olevien rikkaiden kanssa appelsiineja sinne tänne, tähdäten tietenkin raivokkaasti toisiaan, mutta kaikki eivät maaliin osuneet vaan harhautuneita ammuksia lenteli ilmassa. En keksinyt muuta kuin kyyristyä talon seinään kiinni, käänsin selän ja nostin kyynärvarret suojaamaan kasvoja ja päätä. Kuului, tuntui ja tuoksui huumaava appelsiinien mäiske ja ihmisten huuto, mutta en uskaltanut nostaa päätäni lentävän hedelmän pelossa. Vasta tilanteen hiljennyttyä kohottauduin asemistani, hieman mehustuneena, mutta ilmeisesti ilman mustelmia.
Olen nähnyt sekä tätä taistelua että tomaattien viskomista tai härkäjuoksua vilauksena uutisten loppukevennyksestä ja aina ihmetellyt miten hölmöjä asioita ihmiset tekevät. Ilmeisesti pitää mennä paikan päälle käsittääkseen leikin juonen, sillä kyllähän aikuisetkin haluavat leikkiä ja ehkä purkaa sitä kautta myös asioita päästään ulos. Miten hienoa olisi, jos olisi itse osa jotain hulvatonta ikivanhaa perinnettä. No onhan meillä Turun joulurauhan julistus, mutta ehkei se ole aivan vastaava kuitenkaan. Pitääkö meidän aina ottaa Suomessa kaikki asiat niin vakavasti? Onko koko elämä niin vakava asia?
Lähtiessämme pois, oli kaupunkiin tulossa vielä satamäärin ihmisiä pitkissä jonoissa kaupungin porteilla, joten ilmeisesti jotain vielä suositumpaa tapahtumaa olisi ollut illalla luvassa, mutta oli ihan pakko lähteä valmistelemaan huomisia opintoja; luvassa on mm. kahden esitelmän pitoa; toinen italian tunnilla, toinen johtamistaitojen tunnilla. Siispä huveista vakavampiin asioihin ja kohti alkavaa opiskeluviikkoa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti