Avete Grappa?

(Onko teillä Grappaa?)

29.1.2013
Tänään vihdoinkin monen neuvomana kävin juomassa läheisessä kahvilassa lasin Grappaa. Neuvoilla en viittaa nyt vanhaan sanontaan ”Otetaan neuvoa antavat” vaan siihen, että yritän taltuttaa tätä flunssaani antibioottien, maitohappobakteerien, C-, D- ja B-vitamiinien ja nenää avaavien kapseleiden jälkeen ja ohessa Grapalla. Ainakin tuli sisäisesti lämmin olo jos ei muuta. Ja toisaalta kun ihmisten neuvoista oli kokeilematta lähinnä enää grappa tai raaka sipulisilppu tyynylle yöksi, niin… Kahvilassa oli tarjolla väritöntä ja kauniin läpikuultavan keltaista grappaa, tietämättä niiden eroa, otin keltaista. Täällä muuten kahvilat eivät ole mitään ketjukahviloita, vaan jokaisessa korttelissa on ainakin pari pikkuruista kahvilaa kadunväliä kohden. Kahviloita ovat paitsi café nimiset paikat, niin myös bar -kyltillä olevat. Erilaiset pasticceriat ovat nekin eräänlaisia konditoria-kahviloita, joihin varsinkin sunnuntaina väki vaeltaa sankoin joukoin. Hintataso suosii kahvilakulttuuria, esimerkiksi tänään nauttimani juustolla ja ilmakuivatulla kinkulla täytetty croissant, café macchiato ja Grappa olivat yhteensä 5,50 e. Parin korttelin päässä on sunnuntaisin eräänlainen aamiainen/ brunssi/ konditoriatuote -pitoinen seisova pöytä, jonka hinta ilman juomia on 5 e. Pelkkä kahvi (siis espresso) maksaa yleensä euron verran, cappuccino 1,20 e. Joten ei joudu konkurssiin, jos kupin pari päivässä käykin nauttimassa joko yliopiston kahviossa tai muussa kaupungin kahvilassa.

Torino (ja Piemonten alue) on kuuluisa juustoistaan ja suklaistaan. Suklaita en ole vielä maistanut, vaikka tässäkin sadan metrin päässä on ainakin yksi suklaapuoti. Samoin jäätelöt ovat ihania, ne ovat tehty yleensä siellä paikan päällä ja ovat todella paitsi ilo silmälle, niin myös makuhermoille. Makuvalikoima voi vaihdella sen mukaan mitä nyt ovat tehneet sillä kertaa.

Torinoon on jäänyt vielä muutamia lehmiä, jotka eivät meikäläiseen tapaan anna maitoa, vaan vettä. Ei ollut kameraa mukana sillä matkalla, kun pulu oli suihkussa: istua kyykötti tyytyväisenä lehmän suusta valuvan vesivanan alla. En ole nähnyt kenenkään juovan näistä, vaikka kuulemma sitä varten nämä aikoinaan ovat Torinoon tulleet.

Tällä viikolla ei ala mitään uutta kurssia. Tämä on suurin piirtein se määrä luentoja mikä minulla tulee olemaan, koska helmikuun lopussa alkaa viimeinen uusi kurssi ja samaan aikaan loppuu Italian intensiivikurssi, joten määrä pysyy osapuilleen vakiona. Alkushokin jälkeen olen päässyt kiinni hyvin opintoihin ja aivot ovat tottuneet jo tuohon kieleenkin sen verran, että uskoisin oppivani jotain myös tällä kielellä. Ensi viikolla alkaa paljon odottamani Italian Cuisine -kurssi, onpa hauska päästä sitten kertomaan siitä. Sitä en laskenut lisätyötä tuovaksi, vaikka aikaa siihenkin menee.

Ensimmäiset vieraat tulevat sukuloimaan perjantaista alkaen, kiva saada tänne vieraita käymään. Tai ei kirjaimellisesti ”tänne”, vaan alakerran huoneeseen. Olen ehtinyt saada kaikki hyvään alkuun ja järjestykseen, jotta ei mene ylimääräiseen hösöttämiseen enää aikaa ja ehtii ehkä käydä ihmisten kanssa jossain nähtävyyksiäkin katselemassa. Degas’n näyttelyä ja Monte dei Cappuccinoa lukuun ottamatta en ole käynyt vielä missään sisällä. Olen ajatellut että käyn niissä mahdollisesti vieraiden kanssa, ettei ainakaan heti alkuun tarvitse tuppautua niihin toistamiseen.

Viereisessä korttelissa olevien kirkonkellojen parast’aikaa moikuessa, tulee mieleen uskonnon vaikutus eri maissa asuinhuoneisiin kantautuvaan äänimaailmaan. Tai ylipäätään äänimaailman vaikutus tunnelmaan, mikä huoneeseen tulee. Arabiemiraateissa ja Malesiassa joikaa kutsu muslimeille rukoushetkiin. Sademetsässä, viidakossa ja monessa muussakin etelän kohteessa tulee cicadojen korviahuumaava siritys illan pimetessä. Täällä Italiassa viereisen kirkon kellot ilmoittavat uskollisesti kaikki tasatunnit sekä pidemmän soittosarjan kutsulla erilaisia messu- tai hartaushetkiä. Sunnuntaina kävinkin sisällä katsomassa erästä messua ja kyllä vaan oli erilaista kuin Suomen lueterilaisissa kirkoissa. Ensinnäkin suuri kirkko oli aivan ääriään myöten täynnä. Jumalanpalvelus (tai millä nimellä sitä kutsutaankaan) oli alkanut klo 10.30, menin yhdentoista aikaan sisään, koska näin että ihmisiä hiljakseen tulee ja menee kirkkoon. Kaikki eivät mahtuneet istumaan vaan meitä seisojia oli taustalla ja reunoilla. Eräs rouva tuli harjoittamaan hartautta koira talutushihnassa. (Täällä koirat tulevat myös ravintoloihin, kahviloihin ja kauppoihin). Menot olivat kovin vastavuoroisia, eli pappien puheisiin seurakunta vastasi vähän väliä joko laulaen tai puhuen. Musiikki oli todella iloista eikä muistuttanut meikäläistä ”virrenveisuuta” lainkaan. Sitä säestettiin kitaralla ja välillä käsillä tahtia taputtaen. Jotenkin ensimmäinen tunne sanoja ymmärtämättä oli jonkinlainen ilo ja riemu yhdistettynä hartaaseen tunnelmaan, kun taas Suomessa useammin olen tuntenut paatosta tai surua yhdistettynä jonkinlaiseen jyrkkään vakavuuteen. No, nämä ovat vain näitä mielikuvia, ajatuksia ja omia kokemuksiani, enpä kovin usein Suomessa edes kirkossa käy. Tätä ennen taisin käydä Malesiassa kiinalaisen temppelin hartaushetkeä katsomassa ja kyllä se erosi jyrkemmin luterilaisuudesta kuin tämä .

Sosiologian kurssilla meitä kehotettiin miettimään miksi olemme tulleet vaihtoon. Professori kertoi omasta kokemuksestaan, kun hän tullessaan neljättä kertaa viettämään lukukautta ja opettamaan ulkomaisessa yliopistossa pohti samaa kysymystä. Miksi tulin? Moni kuulemma ajattelee tulevansa koska on seikkailunhaluinen persoona, mutta useinkaan se ei pidä paikkaansa. Tämä avasi todella mielenkiintoisia ajatuspolkuja, koska löysin alustavasti nipullisen erilaisia syitä. Osa syistä on varmasti todellisia ja oikeita, mutta osa voi olla pelkkiä kliseitä. Olenko seikkailunhaluinen? Jos olen, niin miksi, mikä loppujen lopuksi seikkailussa on se mitä etsii ja mihin hakee tyydytystä. Ajatus seikkailunhaluisesta ihmisestä ei annakaan vastausta, vaan avaa kysymyksiä. Syynä ei varmaankaan myös ole se, ettei minua tyydyttävää koulutusta olisi tarjolla Suomessa. Syynä ei ole myöskään mikään tarve päästä omita ympyröistä pois. Niin, lähdinkö koska tuli tilaisuus? Ei se ihan niinkään mennyt, minähän hakeuduin tänne. Tätä voi tässä jäädä miettimään. Ehkäpä tähän linkittyy johtamistaidon kurssin ajatus siitä, että moneen asiaan vaikuttavat, eivät niinkään vastaukset, vaan oikeat kysymykset.

Ho bisogno degli analgesici/degli antibiotici.

(Tarvitsen särkylääkettä/antibiootteja.)

26.1.2013
Ensimmäinen kokonainen kouluviikko on takana ja monta kurssia on jo alkanut. Yksi lukukausi muussa kuin oman tieteenalan oppilaitoksessa on todella ammatillisesti tajunnanräjäyttävä kokemus. Vaikka tämä on Torinon yliopiston osana oleva johtamisen oppilaitos, täällä opetus ei ole vain yhden tieteenalan näkökulmasta. Kolme kurssia kielikurssin lisäksi on nyt alkanut, joten puhun niistä. Vielä ei ole kokonaisvaltaista kokemusta kaikista.

Johtamisen kurssi Business management and leadership competencies on kurssi, jossa on tarkoitus saada mukaansa toisaalta itselle sopivat työkalut ja toisaalta ottaen huomioon oman alansa vaateet. Opiskelemme teorioita ja perusteita ja harjoittelemme ryhmässä eräänlaisena roolipelinä erilaisia tilanteita ollen välillä alaisena, välillä tarkkailijana ja välillä johtajana. Näiden teorioiden ja harjoitteiden perusteella on tarkoitus kehittää itselle sopiva ”oma johtamistapa”. Vaikka puhutaan johtamistavasta, se ei tarkoitta sitä, ettei näitä oppeja voisi soveltaa myös alaisena ollessa, työskennellessä erilaisissa työryhmissä ja yhteisöissä. Tässä kurssissa minulla on haasteena sellainen englannin kieli, johon en ole tottunut. Toisaalta osa kielestä on ymmärrettävää, uusia sanoja oppii koko ajan ja asioita pystyy varmasti oppimaan, vaikka ei ymmärtäisikään sataa prosenttia lukemastaan / kuulemastaan. Opettajana meillä on italialainen professori. Hänen englantinsa on taatusti erinomaista, mutta jostain ilmeisesti artikulaatioon liittyvästä syystä hieman vaikeasti ymmärrettävää ja hänen käyttämänsä termistö on aika vaikea ajoittain.

Social Structure & Personality kurssilla tutustumme kiteytetysti siihen, miten asuinpaikka, sukupuoli, rotu, perhe yms. vaikuttaa siihen, mitä me olemme ihmisenä ja miten me toimimme erilaisissa tilanteissa. Tämän otin johtamisopintoja tukevaksi kurssiksi, koska haluan mahdollisimman laaja-alaisen näkökulman aiheeseen kun kerran siihen on mahdollisuus. Tämän kurssin tieteenala on sosiologian ja psykologian näkökulma ja opettajana meillä on amerikkalainen sosiologian professori, joka vierailee täällä tämän lukukauden. Hänen englantinsa on hyvin ymmärrettävää, koska hän haluaa huomioida eurooppalaiset opiskelijat, jotka opiskelevat vieraalla kielellä kaikin tavoin. Lukuaineisto koostuu erilaisista verkossa olevista sosiologian artikkeleista, jotka ovat varmasti haastavia ymmärrettäviä, mutta meiltä ei-englanninkielisiltä oletetaan kuulemma 25 % ymmärrystä luetuista teksteistä ja englantia puhuvilta 50 %. Lohdullista!

Italian culture kurssilla aloitamme observation (tarkkailu) harjoituksilla. Laadimme raportteja tekemistämme tarkkailuista ihmisten käyttäytymisestä, heidän motiiveistaan käytökselle, yritämme päästä heidän päänsä sisälle ajatusmaailmaan pelkästään tarkkailemalla vieraita ihmisiä erilaisissa ympäristöissä: baareissa, piazzoilla, lounaalla, puistoissa yms. Jatkossa tulemme tutustumaan erilaisiin kulttuuri-ilmiöihin ja niiden vaikutukseen yhteiskunnassa: uskonto, rikollisuus, perheyhteisöt jne. Tällainen ensikäsitys minulle aiheesta tuli. Meitä opettaa Italialainen professori joka on suorittanut yliopisto-opintonsa Englannissa ja asunut siellä kymmenen vuotta, mutta palannut sitten Italiaan. Hänen englantinsa on erinomaista, mutta samalla selkeää ja ymmärrettävää minulle.

Kielikurssi jatkuu edelleen, olemme tavanomaisen opiskelun lisäksi pitäneet jo yhden pienen esitelmän kertomalla itsestämme luokalle sadalla sanalla ja tämä esitelmä piti opetella ulkoa. Sen lisäksi meillä oli ensimmäinen kolmesta tentistä eilen. Sekä esitelmä että tentti menivät hyvin, mutta olinkin opiskellut italiaa täällä joka ilta. Italian opiskelu on siis kivaa ja raskain mielin luovuin kielikurssin kakkososasta ja lopetan kielen opiskelun helmikuun loppuun. Tämä siitä syystä, että opiskelu vaatii tosiaan lähes jokailtaista tankkaamista ja veisi kohtuuttomasti aikaa pois näiltä muilta aineilta. Ajattelin että italiaa voin jatkaa Suomessakin, mutta nämä muut kurssit ovat aivan ainutkertaisia.

Miksi siis tuollainen otsake tälle kertomukselle? Sain aikamoisen flunssan heti maanantaina ja olen tässä kärvistellyt koulussa sen kourissa koko viikon. Nyt on niin tukossa korvat ja pään kaikki ontelot, että harkitsen antibioottikuurin aloittamista. Kuten aikaisemmin kerroin, jos voi olla kultakin kurssilta pois vain yhden kerran lukukaudessa, sitä ei ole syytä käyttää ensimmäiseen räkätautiin.

Koko viikko on siis mennyt opintojen kanssa, eilen illalla kävin Eijan kanssa vähän tuulettumassa. Menimme tähän lähelle aperitiivolle (eli juoma ja ruokaa seisovasta kylmästä pöydästä kuudella eurolla.) Eilen oli kreikkalainen pöytä katettuna ja söimme siitä vatsat täyteen. Sen jälkeen siirryimme joen toisella puolella olevaan ”pianoravintolaan”, jossa Eijan tuttu muusikko esiintyi jonkun toisen kanssa piano ja laulu-koonpanolla siten että molemmat lauloivat vuorotellen tai yhdessä. Teeman oli erilaiset tunnetut ikivihreät amerikkalaiset kappaleet, esimerkiksi Springsteenin The River tuli ensimmäisenä mieleeni, toinen oli (Tom Jonesinko se on), ”Sex bomb”, ja muutkin oli tunnettuja, mutta enempää en juuri nyt muista.

Olen tottunut yksin ulkona syömiseen. Alkuun se tuntui jotenkin kiusalliselta, kun meni aina uuteen paikkaan yksin. Oli joskus vaivaantunut olo. Mutta nyt olen jo tottunut siihen ja nautin ihmisten ja henkilökunnan tarkkailemisesta. Tulee mieleen vastaavantuntuisia tilanteita Suomessa, missä on suuressa seurassa, mutta ei jaksa osallistua keskusteluun. Katselen ihmisten mekkalointia ja kommunikointia ja olen löytänyt myös muunlaista italialaisuutta, kuin rönsyilevän käsillä puhumisen. Välillä näkee myös seurueita, jotka voisivat olla suomalaisia. Keskustellaan hillitysti, ollaan välillä hiljaa. Osa näistä seurueista näyttää olevan ylimmistä yhteiskuntaluokista (asenne, vaatetus, asusteet, kampaukset), mutta näitä löytyy myös paikallispizzeriasta keskiluokkaiselta näyttävissä seurueissa.

Keskustelimme Eijan kanssa myös näiden nuorten rikkaiden naisten olemuksesta Italiassa. Eija kertoi mietteitään ja minä lisään tähän vähän omaani lisäksi. Ovatko he vain kauniisti laitettuja kuoria upeissa vaatteissa? Keitä he oikeasti ovat ja mitä ovat heidän intohimonsa? Ovatko he asettaneet itsensä ikään kuin objekteiksi omaan elämäänsä? Elävätkö he elämäänsä omasta näkökulmastaan vai esimerkiksi miesten näkökulman kautta? Tarkoitan tällä sitä, että ovatko he laittaneet elämänsä sellaiseksi, että he mahdollisimman paljon miellyttäisivät miehiä ja ikään kuin ajattelevat elämäänsä eteenpäin miesten näkökulman kautta? Mitä he itse haluavat ja toteuttavatko he näitä omia halujaan. Tässä on oikeastaan valtava liuta kysymyksiä (menee hyvin Italian kulttuurin kurssiin eilinenkin ilta) ja jätän nämä roikkumaan ilmaan pohdittavaksi voiko asia olla näin, pitääkö tämä lainkaan paikkansa ja millä perusteella tämä voisi olla totta. Sen verran lisään vielä, että Eijan mukaan täällä on valtava naisten välinen kilpailu ja tämän vuoksi esimerkiksi hänellä kesti nuorena vuosia saada naispuolisia ystäviä, osaltaan Torinolaisen melko suljetun yhteisön vuoksi mutta osaltaan varmasti myös vaalean pohjoisen kaunottaren ulkomuotonsa vuoksi. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin vaikenen Torinosta ja jatkan opintojani. (PS: kuvat tulevat myöhemmin)

Scuola di Amministrazione Aziendale - arki alkoi

Ensimmäinen viikko takana ja on jonkinlainen ähkyolo. Tarkoitan sitä, että joka tuutista täällä on tullut niin paljon uutta, että on pyörryksissä kaikesta. No mistä kaikesta? Riippuen laskutavasta olen opiskellut Suomessa noin viidessä erilaisessa oppilaitoksessa. Sen päälle tulee vielä erilaiset kurssit (kielikurssit, harrastuksiin liittyvät laitokset yms.). Kukapa olisi uskonut, että ainakin ensivaikutelman perusteella löydän kaikista maailman paikoista juuri Italiasta oppilaitoksen, joka on vaativin, haastavin ja tarkin. En pidä näitä sääntöjä lainkaan pahana, mutta toisaalta olin odottanut täältä vähän leppoisampaa oleilua ja ilmapiiriä ja että siinä samalla opiskellaan. Jotain samantapaista, mitä yliopistossa Suomessa olen kokenut, ”akateemista vapautta” ja vastuuta omasta oppimisesta. Nyt tuntuu opintojen alkaessa, että mahtaako vapaa-aikaa jäädä lainkaan… Ensi viikko on aikaa katsastaa sitä kurssivalikoimaa mitä on itselle suunnitellut ja tehdä suunnitelmiin muutosehdotuksia, jotka sitten oma yliopisto hyväksyy tai hylkää.

Tässä muutamia pointteja:
- Läsnäolopakko.
– Kielikurssilta saa yhtenä päivänä olla pois opetuksesta, jos on samalle päivälle päivätty lääkärintodistus.
– Jokainen muu poissaolo vähentää pisteitä, joista arvosana koostuu, ja tietenkin jos pisteet hupenevat alle 50/100, koko kurssisuoritus hylätään. Tentit muodostavat vain osan näistä pisteistä, kun Suomessa tentti (tai essee tai tentti + essee) muodostaa yleensä koko arvosanan.
- Muilta kuin kielikursseilta hylätään kahden poissaolokerran jälkeen. Eli jos tulee vaikka influenssa niin voi palata saman tien kotiin?
– Kotitehtäviä tulee joka kerta (vaikka kieliopetusta on alkuun 5 päivää viikossa neljä tuntia päivässä) ja jos ne on tekemättä, tai et osaa esimerkiksi annettujen epäsäännöllisten verbien taivutuksia, vähenevät arvosanasi muodostamat pisteet…
– Tenttejä on yhtä kielikurssia kohden kolme ja jos olet poissa paikalta, menetät koko mahdollisuuden tehdä sen tentin. Hylättyä tenttiä ei myöskään voi uusia. Arvosana riippuu sitten niistä kokonaispisteistä.
– Tunnit alkavat tasalta (akateemista varttia ei tunneta) ja kestävät minuutilleen loppuun asti.
– Opetus ei ole kaiketi missään aineessa vain luennointia, vaan jonkin amerikkalaisen metodin mukaista sovellettua opetusmetodia, osallistuvaa opetusta, eli luvassa paljon esityksiä, ryhmätöitä yms.
– Läppäriä ei saa käyttää eikä kahvia tai mitään syötävää saa tuoda luennoille, vesipullon kylläkin.

Vastapainona tälle on se, että opettajat ovat todella mukavan tuntuisia ja innostuneita aiheestaan, kaikki on erinomaisesti organoisoitu ja ohjeistettu. Jos tällä metodilla ei opi, niin vika on varmasti omassa asenteessa. Suuri osa opiskelijoista on parikymppisiä, jotka ovat tulleet oppimaan kieltä, matkustelemaan ja tapaamaan uusia ihmisiä. Minä olin esittelykierroksella ainoa, joka sanoin, että olen tullut tänne hankkimaan tietoja ja taitoja joita voin hyödyntää työssä. Noh, tietenkin jos nuoret eivät ole olleet koskaan töissä, niin mitäpä sitä osaa ajatellakaan sitä puolta, mutta sittenkin… Olin ajatellut, että kielikurssi on vain pientä extraa, mutta ainakin alkuun se täyttää puolet päivistä.

Toinen haastava asia on tuplakielikylpy, jossa tällä hetkellä aivoni muhivat. Saan siis päivittäin italiankielen opetusta englanniksi ja huomaan että aivot väsyvät helposti, kun pitää pinnistellä sekä uuden italian kanssa, että miettiä asioita ja kielioppisääntöjä englanniksi. Yleensä tippuu vauhdista jos yrittää kääntää asioita suomeksi. On kuitenkin ollut (tähän asti) ilo huomata, että hyvin on pärjännyt ja oma kielitaito riittää tässä vaiheessa hyvin. En tiedä miten käy sitten, kun varsinaiset ammatilliset aineet alkavat, mutta siihen puoleen saan heti ensi maanantaista alkaen tuntumaa. Sellainen niksi ja vinkki suomalaisille opiskelijoille: ota mukaasi jokin italiankielen alkeiden omankielinen oppikirja, ihan sama mikä. Vaikka täällä ostetaan täällä käytettävä oppikirja, saat lukea joitain kielioppisääntöjä suomeksi tästä suomalaisesta oppikirjasta, auttaa esimerkiksi kotitehtävissä! Sanakirjoista kannattaa ehkä olla mukana sekä pieni matkaversio jota käyttää koulussa, että isompi kunnon sanakirja kotitehtäville, mutta jota ei tarvitse raahata koulussa. Täältä saa toki ostettua englanti-italia kirjan jos siihen päätyy.

Ensi viikon perjantaihin mennessä on siis aikaa vähentää kursseja, jos siltä tuntuu. Tällä hetkellä 7 OP kielikurssien lisäksi olen suunnitellut ottavani 24 OP edestä muita kursseja, siis kaikkiaan 31 OP. Toisaalta se tuntuu paljolta näissä olosuhteissa ja näillä vaatimuksilla, mutta katsotaan mitä seuraava viikko tuo opinnoissa tullessaan! (Laskennallisesti Suomen yliopiston tutkinto, ainakin Joensuussa, on laskettu 25 OP /lukukausi ja sillä tahdilla valmistuu 6 vuodessa.)

Tässä alussa on kyllä apua siitä, että kävin muutamalla italian oppitunnilla viime syksynä. Tietää joitain perusasioita kielen rakenteesta ja joitain yksittäisiä sanoja jo muistaa. Samoin apua oli siitä, että olen jo suorittanut tutkintooni kuuluvat englanninkielen kurssit. Mitä huonompi englannin kielitaito on, sitä haastavampaa selvitä, sehän nyt on itsestäänselvyys. Koska kyse ei ole vain kielen ymmärtämisestä, vaan uuden oppimisesta vieraalla kielellä. Vaan siitä en oikeastaan tiedä vielä mitään, koska varsinaiset opinnot alkavat vasta ensi viikolla!

Muuten elämä ja arki on asettunut oikein mukavalle tolalle. Arkiset toimet toistuvat täällä toisissa puitteissa, mutta tavallaan entiseen tapaan. Välimatkat ovat aivan loistavia, esimerkiksi koululle on kolmen metropysäkin eli kolmen minuutin matka. Kävelymatkaa 200m + 400m. Keskustaan sama matka, eli kävelläkin voi hyvin. Kaupunki on rakentunut suorakaiteeksi pitkittäisten ja poikittaisten katujen verkostoksi, joten nyt on jo helpohko liikkua täällä ilman karttaa, vaikka se onkin aina mukana.

Arrivederci!

Monte dei cappuccini

Kävin harjoittamassa suomalaiskansallista urheilua. Jostain syystä kukaan muu ei ollut liikkeellä sauvakävellen, mutta soutajia, melojia, hölkkääjiä ja kävelijöitä oli paljon. Sunnuntai selvästi houkutti ja aktivoi ihmiset ulos. Kävelin vaiheteksi toisella puolella jokea ja suuntasin kohti Monte dei cappuccinia, josta olisi hyvät näkymät yli kaupungin. Paikka oli siis kukkulan rinteellä ja siellä oli vanha kirkko sekä vuoristomuseo. Kirkonmenot olivat juuri käynnissä ja seisoin hetken kirkon takaosassa kuuntelemassa kaunista elävää musiikkia, ihmiset kävivät juuri ehtoollisella. Kirkko oli aivan tupaten täynnä ja meitä seisojia oli muitakin.

Vuoristomuseossa (sisäänpääy 10e, opiskelijat 7e) oli luonnollisesti asiaa vuorista (olemmehan aivan alppien eteläpuolella) ja vuorikiipeilystä menneiltä vuosikymmeniltä. Alhaalla vaihtuvassa näyttelyssä oli valokuvanäyttely Hokkaidolta 60- ja 70-luvuilta otettuine valokuvineen. Yläkerroksessa oli näköalatasanne, josta kävin katselemassa usvaiseen kaukaisuuteen häipyvää kaupunkia. Talot punaisine kattoineen olivat viehättäviä, joki utuinen ja kaunis. Joen varrella on useita soutuseurojen rakennuksia ja monenlaiset kilpaveneet matkasivatkin pitkin Po jokea. Joskus vieressä meni moottorivene, jossa istui megafonilla varustettu ukko huutamassa ohjeita. Luin jostain että vanhin tai kuuluisin tai maineikkain soutuseura on vielä sellainen, ettei se ota naisia jäsenikseen. Toisenlaisiakin seuroja ilmeisesti on, koska moni venekunnista koostui naisista.

Eilen oli jäätävä päivä, +1 päivälläkin, mutta tällä hetkellä netin mukaan täällä on +4 ja ilma oli oikein mukava ja tuuleton, sauvoessa tuli ihan hiki, vaikka olin ohuessa takissa liikenteessä. Sunnuntai vaikuttaa hiljaiselta, kaupat ovat paljolti kiinni.

Non parlo italiani. Parla l’inglese?

Lauantai 12.1.2013

Pizzalla eilen illalla 15 peri-italialaisen ihmisen kanssa, joista 4 puhui englantia. Olin kyllä lukenutkin että ihmiset eivät juuri puhu englantia, mutta silti se yllätti. Mutta kaikki on aina selvinnyt italia-englannilla ja käsillä elehtimällä. Tuntuu kuin olisi pieni lapsi kun yrittää pähkäillä sanojen merkitystä ja sulloa niitä jonnekin kielivarastoon aivoihin. Muistan yli 20-vuoden takaa jotain espanjan alkeista ja nämä kielethän ovat hyvin samanlaisia. Muutamia tunteja ehdin myös syksyllä ottaa, mutta liian edistyneiden ryhmässä, joten vähän hämärän peitossa on nämä ihan alkeetkin. Mutta sanoja peräkkäin kokeilemalla on tullut ihan hyvä. Katselin italialaisten kommunikaatiota ja totesin että ihmiset puhuvat NIIN koko kehollaan. Varmaan vatsalihakset ovat kipeitä kaiken sen kommunikaation jälkeen: koko vartalo elää, koukistelee, suoristuu, venyy ja kutistuu sanoja säestämään. Äsken kävin pitkän keskustelun vuokraemäntäni kanssa kun kävin esittäytymässä hänelle (oikein sydämellinen pieni vanhempi italialaisrouva) ja ymmärsimme yllättävän hyvin toisiamme, en oikein osaa sanoa miten se on mahdollista, hän ei osannut sanoa englanniksi kuin "rum" (room), joten minähän tunsin noin 10 sanan sanavarastolla itseni oikein kielitaitoiseksi. Vein hänelle tuttavani laatiman listan tavaroista joita pyydämme heitä hankkimaan ja hän oli oikein ilahtunut että pyysin keittiötarpeita (leipäveitsi, kattila, leikkuulauta, juomalaseja veitsiä jne).

Aamupäivän olen viettänyt etsimällä kuntosalia ja parin-kolmen tunnin seikkailun jälkeen se löytyi! Nyt täytyy vielä pohtia raskiiko ottaa kalliin jäsenyyden kun ei oikein tiedä kuinka paljon ehtii tässä treenaamaan. Mutta ehkä se on kuitenkin parasta ottaa joka tapauksessa, kun ei oikein muuta mahdollisuutta treenaamiseen ole. No, otin kävelysauvat mukaan ja ajattelin koluta niiden kanssa puistoja ja joenvarsia, mutta voimatreeniä tarvitsee myös. Keho huutaa jo endorfiineja.

Kävin bussilla keskustassa ja toivon että se riittää, että minulla on se pieni kuukausikortti taskussa, kun en osaa sitä mihinkään laitteeseen työntää. Täällä kuukausikortti nollautuu aina kuun 28 pv, ja viikon lippu alkaa aina maanantaista, joten laskeskelin että on silti edullisempi tai suunnilleen sama ottaa kuukausilippu tähän vajaaseenkin kuukauteen, ei tarvitse yhtään miettiä vaan voi tulla ja mennä millä välineellä milloin ja minne huvittaa.

Mikä täällä on ihanaa, on kauppakulttuuri. Leivän (ja viinin) ostat leipäkaupasta, toisessa kaupassa myydään leipää ja juustoa, on lihakauppoja parmankinkkuineen, on piskuisia sekatavarakauppoja ja paljon toreja ja niin edelleen. Kaupunki on jotenkin elävä ja persoonallinen, kun asioidaan pienissä kaupoissa henkilökohtaisella palvelulla. Täällä ei näy yhtään tavarataloja (paitsi se pieni jonka löysin eilen ydinkeskustasta), ei ole ostoskeskuksia. Tai ehkä jossain on olemassa automarketteja, mutta täällä niitä ei näy eivätkä ne ole näivettäneet tätä pienyrittäjyyttä. Siinä on jotain tavattoman viehättävää.

Iltapäivään on taas ehditty, kamala nälkä. Täällä kotona on pullollinen kivennäisvettä ja yksi aivan korpuksi kuivunut sämpylä ja juustoa. On siis aika lähteä ylös etsimään jotain kivaa ruokapaikkaa. Nam! (kuvat latautuvat niin hitaasti että saan tänne ehkä yhden kuvan päivässä)

Dove trovo una fermata degli autobus / mistä löydän bussipysäkin?

10.1.2013
Tarkoitus olisi kirjoitella vaihto-opiskelulukukauden tapahtumia, kokemuksia, tunnelmia ja ajatuksia blogin muotoon. Jotta kiinnostuneet voivat lukea ja tulevat vaihtoon lähtijät voivat katsoa onko tämä varoittava esimerkki ”älä tee näin” -tyylinen vuodatus, vai löytääkö täältä jotain sovellettavaa omiin tarpeisiin. Samalla haluan itselleni jäävän jonkun vähän harmaita muistikuvia paremman koosteen tästä ajastani täällä. Kuitenkin minulle olla aikuisopiskelijana vaihdossa on ainutkertainen kokemus.

Tarkoitus ei ole matkablogin tapaan kirjoittaa päivittäin tai edes säännöllisesti, vaan oikeastaan ajan, mielihalun ja tarpeen mukaan.

Ehkäpä tästä kaikesta alkuvaiheen alkuhämärästä, sekoilujen keitaasta ja epätietoisuuden suuresta sammiosta on hyvä ammentaa sellaista kokemus-kertomusta, joka sitten ajan mittaan muutoin vaipuisi taustalle ja unohduksiin, koska aika tulee kultaamaan muistot. Mutta ei sentään ensimmäisenä iltana jaksa enempää, päivä alkoi herätyksellä klo 04 ja sen jälkeen on ollut yhtenäistä menoa yli 16 tuntia, joten jätän suosiolla ajatusten kirjaamiset ensimmäiseen viikonloppuun. Hyvää yötä!

11.1.2013
Matka alkoi tosiaan klo 04.40 Pasin kyytimänä lentokentälle ja kohti Köpistä Norwegianilla. Matkatavarat (45 kg yhteensä)! menivät suoraan Milanoon. Köpiksessä kun tulin ulos koneesta kenttärakennuksen, niin Milanon lähtöportti oli ihan vieressä. Hetken mietin että mitäs nyt kun boarding pass oli vain Köpikseen asti, mutta kysymällä sekin selvisi: sain kortin portilta. Vaihto oli lyhyen odotuksen takana ja kone tuli puolityhjänä Milanoon etuajassa. Kaikki matkatavaratkin tulivat lähes ilman odotusta ehjänä perille. Kentällä odottelin reilun tunnin bussin lähtöä Torinoon. Junakin olisi mennyt, mutta päätin tällä kertaa tulla bussilla kun olin sitä etukäteen ajatellut.

Bussilippu ostetaan lentokentän aulasta (matkatavaroiden saamisen ja tullin jälkeen), siellä on lipunmyyntitoimisto. Hallista kun poistuu ovesta numero 7 pääsee lähelle bussipysäkkiä numero 18 jolta bussi Torinoon lähtee. Pysäkissä lukee kohdekaupunkien nimet, joten löydät ne helposti. Bussikuski tulee avaamaan matkatavaratilat ja hänelle ilmoitetaan pysäkki jolla jää pois (Corso Vittorio, päätepysäkki) ja hän näyttää mistä luukusta laittaa tavarat sisään. Paikkoja ei ole varattu (nekin voi halutessaan varata ennalta) ja istua voi minne vain. Bussi ajaa suoraan pysähtymättä Torinoon ja pysähtyy kaksi kertaa eri puolilla kaupunkia ennen tätä asemaa. Matka kestää kaksi tuntia.

Minulla oli sellainen luxus odottamassa, että olin tutustunut ennalta täällä asuvaan suomalaiseen naiseen ja hän tuli minua vastaan. Hän myös kommunikoi asunnon vuokraajien kanssa, jotka eivät puhu englantia. Tämä oli aivan kuin taivaan lahja ja tunsin oloni oikein turvalliseksi.

Huone on kiva ja kivalla sijainnilla. Kolme metropysäkkiä ydinkeskustaan ja saman verran sitten on matkaa toiseen suuntaan opinahjooni eli Scuola Amministrazione Aziendaleen (SAA). Suomalainen tuttava sanoi, että se koulu on kuuluisa, korkealaatuinen, arvostettu ja aivan Italian huippuja laadussaan. Olipa sitten hyvä valinta minulta, puolivahingossa kun oli löytynyt.


Kaikki on kunnossa, oli kiva että vuokraemäntä/isäntä näki että minulla on täällä kulttuurin tunteva ystävä, joten enää ei niin pelota heidän taholtaan huijatuksi tuleminen. (Tämä ei ole mitään henkilökohtaista heitä kohtaan vaan tervettä epäluuloa kaikkien lukemieni tarinoiden vuoksi) Huone tai asunto täällä käsittää pienen eteisen jossa vaatekaappi, huoneen, jossa parisänky ja pieni keittonurkkaus kaasuliedellä ja jääkaapilla, pieni pöytä ja erillinen wc/suihkutila. Arvioin että koko studio olisi 20 neliötä ja tämä huone ehkä 15. Parisänkyhän nyt vie melkein koko tilan, eli tämä on vähän kuin hotellihuone. En kaipaa isompaa tilaa, tämä tuntuu aivan riittävältä. Rakennus on pieni itsessäänkin ja tässä on nähdäkseni neljä vuokra-asuntoa ja jossain täällä pihapiirissä asuu vuokraemäntä, mutta en ole selvillä missä. Koko rakennus sijaitsee sisäpihalla ja sijainti on erittäin rauhallinen, liikenteen melu ei kuulu tänne. Muuten esimerkiksi pihalta kuuluu kaikki puheäänistä lähtien tänne sisälle eli seinät tuntuvat olevan äänieristykseltään ”ei-suomalaiset”. Olen ensimmäisessä kerroksessa, mutta en katutasossa, vaan yhdet portaat ylös.

Ensimmäisenä iltana tuttava kutsui minut käymään luonaan kartan kanssa, jotta hän näyttäisi paikkoja. Kävinkin ensin ostamassa kirjakaupasta kartan, leipäkaupasta sämpylöitä ja juustoa välipalaksi. En loppujen lopuksi löytänyt annettuun osoitteeseen ja otin taksin. Kaupunki on iso, korttelit neliöitä, joten sinänsä ei pitäisi olla vaikea suunnistaa. Erilaisia pääväyliltä näyttäviä katuja on paljon eikä missään ole korkeaa maamerkkiä jonka avulla voisi suunnistaa. Aina voi suunnistaa kun tietää missä joki on, mutta eipä se minnekään näy, joten näin alkuun on suunnista aika sekaisin... Ilman karttaa olisi aivan hukassa.

Kävelin puoli yhdeksän aikaan kotiin muutaman kilometrin matkan ja sen onneksi löysin silloin tällöin karttaa tsekkaamalla. Sai kulkea aivan rauhassa eikä pelottanut, mitä nyt sellaista outoutta ensimmäisenä päivänä yksin vieraassa kaupungissa. Sellaista normaalia outoa oloa oli, vähän ikävä perhettäkin. Ensimmäisenä iltana oli osittain matkaväsymyksen vuoksi sellainen hetki, että ihmettelin mitä minä täällä oikein teen, uutta outoa ja pelottavaa kaikki, mutta seuraavana aamuna siitä tunnelmasta ei ollut tietoakaan.

Tänään kävelin aamusta läheisen Po joen varteen, joka on kaunista puistoaluetta. Puut ovat toki lehdettömiä, mutta keväällä on varmasti kaunista. Onnistuin löytämään GTT toimiston, josta sain ostettua erilaisia matkalippuja julkisiin kulkuneuvoihin (bussit, ratikat ja metro) itseäni ja tänne tulevia vieraitakin varten, ostin lisäksi paikallisen pre-paid puhelinkortin. Kävelin ja ihmettelin ydinkeskustaa. Kauniita taloja, aukioita, palatseja, kävelykatuja, pikkukujia jne. Mutta kaupunki on tosiaan isompi kuin mitä odotin. Kyllä täällä viikon varmaan pyörisi ihan kevyesti niin että joka päivälle riittäisi uutta katsottavaa. Kävin kahvilassa juomassa capuccinon ja ihana suklaajäätelön. Kävin ensimmäisessä näkemässäni tavaratalossa (täällä on enemmän pieniä kauppoja, puoteja ja kioskeja) ostamassa vedenkeittimen ja pientä tarvitsemaani tavaraa ja tulin metrolla kotiin. Sainkin aikaa menemään puoli neljään asti iltapäivällä ja nyt olen jo jalat väsyksissä sängyn päällä lepäilemässä ja kirjoittelemassa.


Sain kutsun täksi illaksi pizzalle jonnekin 15 naisen joukkoon (mitähän siitäkin tulee? Ääntä, luulen!) :-D joten on varmasti hauska elämys tulossa tälle illalle. Tämä suomalainen on asunut täällä 30 vuotta ja ollaan suunnilleen ikätovereita. Iloinen välitön ihminen, joka tuntuu ja kuulostaa aivan suurpiirteiseltä peri-italialaiselta... Aivan ihana että on tällainen tuttavuus. Ei siinä, että olisi tarkoitus häntä koko ajan täällä rasittaa, mutta tämä alun apu on aivan kuin taivaan lahja. Ja toisaalta pääsee näkemään tätä kaupunkia vähän sisältä päin hänen kanssaan. Hän on erittäin innostunut kulttuurista ja sosiaalisesta elämästä, joten varmaankin pääsen hänen kanssaan jonnekin tapahtumiin mitkä muuten menisivät minulta ohi.

Tällaisissa tunnelmissa siis täällä, vähitellen pääsemässä sisään tänne ja aika hyvää vauhtia, olenhan ollut täällä vasta vuorokauden. Eilinen koti-ikäväkin hellitti ja tuntuu kivalta olla täällä. Onhan täällä monenlaista haastetta ja opiskelu vasta sitä lisää tuokin, mutta sitä vartenhan minä olen täällä, että saisin tämän kokemuksen kaikkineen. Tämä etukäteen tulo oli hyvä ajatus, ehdin tulla sinuiksi alustavasti kaupungin ja kulttuurin kanssa ja sitten vasta tutustua kouluun, ettei kaikki tapahdu aivan yhtä aikaa. Sellaiset ovat ensimmäisen vuorokauden tunnelmat siis Torinosta. (Niin, ja jos ihmettelet otsikon lausetta, poimin sen matkasanakirjani käännösfraaseista, vaikka en noin hienosti asiaa kysynytkään)