Olen pitkään halunnut käydä Roomassa (muutenkin kuin vain rautatieasemalla vaihtamassa junaa) ja tänä viikonloppuna se vihdoinkin toteutui. Rooma, voi Rooma… Ensivaikutelma: saavumme Tiburtinan rautatieasemalle ja otamme sieltä metron kohti keskustaa. Metroon vanha, koliseva, täynnä väkeä, suuret metrovaunut (verrattuna Torinon automaattimetroon) ja pari linjaakin josta valita. Suunnistaminen ja hahmottaminen on helppoa. ”Tämä on juuri se paikka, juuri se hetki, jolloin täytyy pitää kiinni lompakosta!” puhisen Pasille, koska minua hermostuttaa hänen vyössä kiinni oleva lompakkonsa, vaikka miten on nyörillä kiinni, niin silti. Yksi suurimmista varkauden edesauttajasta on mielestäni järjestely, jolla huojuvassa metrossa pidetään kiinni: pään päällä olevasta tangosta! Jos pystytankoja olisi riittävästi, pystyisi ehkä paremmin suojaamaan kylkensä (=käsilaukkunsa) ja taskuns. EI, esipuheista huolimatta meiltä ei ryövätä mitään koko reissun aikana. Paitsi ehkä siten miten nyt turisteja ryövätään: myydään kalliita pääsymaksuja ja kallista ruokaa?
Saavuimme kaupunkiin ilman karttaa ja suurempia esivalmisteluja. Halusimme nähdä Rooman tärkeimmät nähtävyydet ja vatikaanin. Pöllähdimme metrosta ulos ja ostimme lähikioskista turistikartan (melko huono lopulta), jostain korttelin välistä pilkotti rakennelmaa, minkä mielsin mahdollisesti Colosseoksi. Talojen takaa meille aukeni hieno näkymä Rooman keskeisimmälle kohdalle: Colosseo, Foro Romano ja Palatino. Ikivanhoja enemmän ja vähemmän raunioina olevia rakennuksia, Rooman valtakunnan syntysijat; laskujeni mukaan jokseenkin 2765 vuotta sitten. Tai ainakin sillä vuosipäivällä Rooma vietti syntymäpäivää sunnuntaina.
Tarkoituksemme on kierrellä kaupungilla ja asettua vasta myöhemmin illalla varaamaani B&B huoneeseen. Rooman yöpymisen otimme palvelusta Bed & Breakfast Association of Rome (http://www.b-b.rm.it/). Sen kanssa oli helppo operoida, he ilmoittivat että heillä on vain kaksi vapaata paikkaa josta valita ja kävimme netissä katsastamassa paikat. Valitsimme pienen kävelymatkan päässä Circus Massimosta olevan paikan. Se oli hyvin hiljainen tavallisessa asuinkerrostalossa oleva asunto, jonka yhdessä huoneessa yövyimme kolme yötä. Huoneeseemme kuului oma kylpyhuone. Ainakin perheen tytär asui samassa huoneistossa, ehkä emäntämmekin. Hän puhui vain muutaman sanan englantia, mutta saimme asiat hoidettua ihan mukavasti hänen kanssaan, joskin sosiaalinen keskustelu oli välillä vähäisempää.
Kävimme ottamassa Hop-on-Hop-off bussiin liput, jotta pääsisimme liikkumaan kaupungilla vaivatta eri nähtävyyksien välillä. Firmoja on Roomassa useita, enkä suosittele tätä josta me otimme liput, 110 Open Tour. Bussit eivät tulleet aivan luotettavasti vartin välein kuten luvattiin, joskus odotusaika oli pidempi, eivätkä kaikki odottajat mahtuneetkaan kyytiin. Nähtävyyksien selostaminen ei ollut kovin hyvää laatua ja kierroksella oli pitkiä pätkiä aivan hiljaista. Paljon muutakin olisi voinut niistä kertoa. Jotkut penkkien liittimet eivät toimineet lainkaan. Yläkannella ulkona näki hyvin, alapuolella huonommin. Kannattaa valita joku toinen linja! Me menimme lopulta vain noin yhden täyden kierroksen 48 tunnin lipuillamme (20e). Sinänsä ajatus on, pääsee kulkemaan päivän mittaa joutuisasti paikasta toiseen. Erilaisia palveluja voi vertailla netissä esim. http://www.rometoolkit.com/index.htm.
Turistikarttamme hyvä puoli oli toisella puolella oleva lyhyt selostus päänähtävyyksistä, jotta voimme olla varmoja että mitään korvaamatonta ei jää näkemättä epähuomiossa. Emme luonnollisesti mitenkään kyenneet näkemään ja ehtimään joka paikkaan ja esimerkiksi Vatikaanin museot jätimme toiseen kertaan. Vatikaanissa menimme ryhmän mukana, kävimme museossa lyhykäisesti, sikstiiniläiskappelissa tietenkin sekä vatikaanin Pietarinkirkossa. Colosseossa ja Palatinokukkulalla kävimme niin ikään ryhmän ja opastuksen mukana. Kävimme katsomassa Fontana di Trevin suihkulähteet, espanjalaiset portaat, Piazza Navonan ja Pantheonin. Vittorio Emanule II monumenttia ei voi välttää ja kaikessa prameudessaan se oli jotenkin luotaantyöntävä. Kunnes Pasi muistutti, että kaikki Rooman vanhat hienot rakennukset ovat todennäköisesti olleet yhtä luotaantyöntävän prameilevia ja ehkäpä tämäkin muistomerkki kerrostuu joskus raunioksi raunioiden joukkoon, kukapa tietää.
Vatikaanin oppaamme antoi meille vinkin kohtuullisesta hintatasosta. Jos Margareta pizza maksaa 4-7 euroa, kannattaa paikkaan mennä. Sama hintataso näet seuraa yleensä muissakin ruokalajeissa. Iltaruokapaikkoja löytää mukavasti Trasteverestä, joskin siellä osa paikoista on eräänlaisia turistipyydyksiä, jossa laadun ja palvelun suhteen tulee vähän mieleen liukuhihnaruokailu. ”Turisti-menun” hyvänä puolena on saada useita pieniä annoksia jossa pääsee maistelemaan erilaisia ruokia yhden edullisen aterian aikana. Tällainen monen ruokalajin ateria (pienillä annoksilla) saattoi irrota jopa kympillä. Ehkä en kuitenkaan useana iltana sellaista söisi, vaan kävisin myös muualla kaupungilla katsomassa tarjontaa.
Päivän lounaista sai myös joskus maksaa ja hyvä vinkki oli niin ikään Vatikaani-oppaamme take-away lounasvinkki, eli käydä ostamassa päivällä pizzaa kilotavarana myytynä take-away paikasta ja syödä vasta illalla varsinaisesti pöydän ääressä. Tämän teimmekin toisena päivänä, vaikka ei toisen päivän lounaassakaan mitään valittamista ollut. Joskus pöytään istahtaminen voi tulla yllättävänkin kalliiksi.
Olimme liikkeellä päivät aamusta iltaan ja majapaikassa kävimme tosiaankin vain nukkumassa. Maanantaina aloitimme aamulla varhain matkanteon kohti Torinoa (700 km) ja Pasi lähtisi vielä aikaisella iltalennolla kotiin Suomeen. Pääsimem asemalle ja junan kerrottiin ensin olevan myöhässä puoli tuntia. Seuraavaksi se oli myöhässä tunnin ja lopulta se peruttiin kokonaan. Tunnin päästä lähti juna Milanoon ja lopulta sain vaihdettua meidän lipun sinne, eivät meinanneet vaihtaa kun eri määränpää - vaikka matkan varrella. Milanon juna oli myöhässä puoli tuntia. En ole tottunut junien myöhästelyyn tai perumisiin täällä, koska tähän mennessä ne ovat aina toimineet hyvin ajallaan. Näytti siltä että Pasi ei ehtisi hakemaan tavaroitaan Torinosta, vaan joutuisi lähtemään niine hyvineen suoraan Milanosta Suomeen. Milanossa huomasin, että yksi Torinoon menevä juna oli puolestaan puoli tuntia myöhässä ja lähtisi viiden minuutin kuluttua! Sillä saattaisi juuri ja juuri ehtiä...Automaatista ei saanut enää siihen lippua kun se "oli mennyt", joten jonotimme lippukassalle ja juoksimme sataa junaan: ehdimme.
Torinossa aikaa viimeiseen mahdolliseen bussin lähtöön oli 50 minuuttia. Menimme metrolla kämpille, pakkasimme huippuvauhdilla Pasin laukut ja sieltä menimme taksilla linja-autoasemalle. Aikaa bussin lähtöön oli parin minuuttia. Pasi juoksi lippuluukulle ja minä juoksin laukkua raahaten viemään sen bussin matkatavaratilaan. Samaan aikaan kuljettaja ilmoittaa, että onhan meillä jo liput koska bussi on täynnä ja Pasi palaa luukulta tyhjin käsin. Työnsin matkalaukun bussin alatilaan välittämättä kuljettajan puheista; pyysin, rukoilin ja anelin, että ottaisivat kyytiin vielä yhden. Lopulta kuljettaja kyllästyi aneluuni ja lupasi ottaa yhden. Juoksimme takaisin luukulle ostamaan lipun ja ravia takaisin bussille. Phuh! Mitä tästä opimme? Matkan ketjuttaminen yhtenä päivänä kuljettavaksi on taloudellista ja säästää aikaa perillä oloon, mutta ei välttämättä aivan järkevää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti